Vastuulliset kuitukankaat
Kuitukangasmarkkinoilla on siirrytty nopeasti kohti vastuullisempia vaihtoehtoja. Muutosta ohjaavat pääasiassa kuluttajien kasvava tietoisuus ympäristöasioista sekä lainsäädäntö. EU:n kertakäyttömuoveja koskeva direktiivi edistää muovittomiin tuotteisiin siirtymistä kaikkialla maailmassa. Suomisella on hyvät edellytykset vastata tähän muutokseen. Suomisen ensimmäinen muoviton tuote lanseerattiin jo yli 15 vuotta sitten.
Tuotevalikoimaamme kuuluu useita erilaisia vastuullisia kuitukangastuotteita eri käyttötarkoituksiin. Muovittomassa tuotevalikoimassamme on biohajoavia, kompostoituvia sekä vedessä hajoavia tuotteita. Tuotteet valmistetaan uusiutuvista kuiduista, kuten viskoosista, puukuidusta, lyocellista, puuvillasta tai bambusta. Lisäksi tarjoamme kuitukankaita, jotka valmistetaan muista vastuullisista materiaaleista, kuten kierrätetystä PET-muovista (rPET) tai PLA-muovista.
Vastuulliset kuitukankaat on yksi yritysvastuuohjelmamme neljästä keskeisestä teemasta. Yritysvastuuohjelmamme 2025–2030 tavoitteena on, että kaksi kolmasosaa käyttämistämme raaka-aineista on peräisin kasvipohjaisista lähteistä ja, että puolet uusista T&K-hankkeista on suunnattu tukemaan vastuullisten tuotteiden kehitystä. Suominen etsii jatkuvasti ratkaisuja kuitukangastuotteiden ympäristövaikutusten vähentämiseksi koko arvo ketjussa. Arvioimme aktiivisesti uusia, innovatiivisia ja vastuullisia kuituja tuotteitamme varten.
Yli puolet uusista T&K-hankkeistamme suunnataan tukemaan uusien raaka-aineiden testauksen, uusien kestävien tuotteiden (esim. Green Lab -kompostointilaitos), palvelujen ja prosessien kehittämistä. Tavoitteen edistymistä seurataan suhteellisena tavoitteena, uusien vastuullisten tuotteiden kehitystä tukevien T&K-hankkeiden osuus kaikista uusista T&K-hankkeista. Vuonna 2025 50 % uusista T&K hankkeista keskittyi vastuullisten tuotteiden kehityksen tukemiseen.
Tavoitteenamme on, että yli kaksi kolmasosaa käyttämistämme raaka-aineista olisi peräisin kasvipohjaisista lähteistä vuoteen 2030 mennessä. Raaka-aineilla on merkittävä rooli kuitukankaiden valmistuksessa. Suosimalla vastuullisia neitseellisiä ja kierrätettyjä kasvipohjaisia raaka-aineita Suominen vahvistaa vastuullisten ja korkealaatuisten tuotteiden valikoimaansa vähentääkseen riippuvuutta uusiutumattomista raaka-aineista. Tavoitteen edistymistä seurataan suhteellisena tavoitteena, kasvipohjaisten raaka-aineiden käyttö suhteessa kokonaisraaka-ainekäyttöön. Prosenttiluku perustuu absoluuttisiin määriin ja raaka-aineiden mittayksikkö on tonni. Vuonna 2025 kasvipohjaisten raaka-aineiden osuus käytetyistä raaka-aineista oli 62 % (62 %).
Jatkuva parantaminen
Vastuullisuus on yksi keskeisimmistä teemoista tutkimus- ja tuotekehityksessämme. Suominen on edelläkävijä vastuullisten kuitukankaiden valmistuksessa, ja tutkimus- ja tuotekehitystiimillämme on vahva asiantuntemus vastuullisista kuiduista. Nakkilan ja Windsor Locksin tuotantolaitosten pilottilinjat ja R&D laboratoriot tukevat innovaatiotyötämme esimerkiksi mahdollistamalla prototyyppien testaamisen.
Tutkimme New Fiber Centerissä jatkuvasti uusia vuosittain uusiutuvia kuituja, kuten nokkosta ja hamppua, sekä regeneroitua selluloosaa. Yksi tuotekehityksemme kulmakivistä onkin uusien, innovatiivisten kuitujen aktiivinen tutkiminen yhdessä toimittajiemme, asiakkaidemme ja muiden alan toimijoiden kanssa.
Uusien raaka-aineiden lisäksi tutkimme uusiutuvien raaka-aineiden biohajoavuutta ja käytöstä poistamista. Suominen Green Lab -testauslaboratorio aloitti toimintansa Nakkilassa vuonna 2022. Laboratorio tukee vastuullisten tuotteiden kehitystä ja vahvistaa väitteet tuotteiden kompostoituvuudesta. Koska kehitämme jatkuvasti uusia innovatiivisia ratkaisuja, joiden ympäristövaikutus on entistä pienempi, voimme tarjota asiakkaillemme laajan valikoiman vastuullisia kuitukankaita.
Sen lisäksi, että kehitämme uusia vastuullisia tuotteita, pyrimme arvioimaan ja minimoimaan myös kaikkien nykyisten tuotteidemme ympäristövaikutuksen. Olemme vuodesta 2021 alkaen arvioineet tuotteidemme ilmastovaikutuksia laskemalla niiden hiilijalanjäljen. Kun tarjoamme ilmastoa tai luontoa vähemmän kuormittavia tuotteita niiden laadusta tinkimättä, voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään heidän omien tuotteidensa ympäristövaikutuksia ja saavuttamaan omat vastuullisuustavoitteensa.
Tavoitteenamme on kasvattaa Suomisen vastuullisten tuotteiden valikoimaa entisestään asiakkaitamme varten.