SUOMINEN YHTYMÄN MERKINTÄETUOIKEUSANNIN LOPULLINEN TULOS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.6.2010 klo 13.30
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Japaniin tai
Kanadaan.
SUOMINEN YHTYMÄN MERKINTÄETUOIKEUSANNIN LOPULLINEN TULOS
Suominen Yhtymä Oyj:n ("Suominen") merkintäetuoikeusannin lopullisen tuloksen
mukaan merkintäoikeuksia käyttäen merkittiin 23 108 629 osaketta eli 97,6
prosenttia kaikista tarjotuista osakkeista. Jäljelle jääneet 566 273 osaketta
merkittiin ilman merkintäoikeuksia.
Osakeanti merkittiin 139,3 prosenttisesti. Koska anti ylimerkittiin, allokaatio
ilman merkintäoikeuksia merkittyjen antiosakkeiden osalta tehtiin käytettyjen
merkintäoikeuksien suhteessa annin ehtojen mukaisesti. Yhtiön hallitus on tänään
hyväksynyt kaikki merkintäoikeuksilla tapahtuneet merkinnät sekä ilman
merkintäoikeuksia tapahtuneet merkinnät yllä mainittujen allokaatioperiaatteiden
mukaisesti. Uusien osakkeiden jaosta ilmoitetaan vahvistuskirjeellä arviolta
2.7.2010 niille merkitsijöille, jotka ovat merkinneet uusia osakkeita ilman
merkintäoikeuksia. Yhtiö palauttaa sijoittajille arviolta 1.7.2010
merkintähinnan siltä osin, kun sijoittaja ei ole allokaatiossa saanut ilman
merkintäoikeuksiaan merkitsemiänsä tarjottavia osakkeita.
Uusia osakkeita vastaavilla väliaikaisilla osakkeilla käydään kauppaa NASDAQ OMX
Helsingissä 1.7.2010 saakka. Kaikki osakeannissa merkityt osakkeet
rekisteröidään Kaupparekisteriin arviolta noin 1.7.2010, minkä jälkeen
väliaikaiset osakkeet yhdistetään Suomisen nykyisiin osakkeisiin ja ilman
merkintäoikeuksia merkityt osakkeet kirjataan merkitsijöiden arvo-osuustileille.
Kaupankäynnin uusilla osakkeilla yhdessä nykyisten osakkeiden kanssa arvioidaan
alkavan 2.7.2010.
Osakeannin seurauksena Suomisen osakkeiden määrä kasvaa 23 674 902 osakkeella 47
395 014 osakkeeseen. Osakeannin nettotuotto on noin 9,7 miljoonaa euroa.
Suomisen optio-ohjelmien ehtojen mukaisesti Suomisen hallitus on muuttanut
optio-ohjelmien ehtoja ottamaan huomioon osakeannin vaikutuksen siten, että
yhdellä optiolla voi merkitä aikaisemman yhden osakkeen sijasta kaksi osaketta
ja että optioiden merkintähinnat ovat seuraavat: 2006C 1,05 euroa, 2007A 1,94
euroa, 2007B 1,05 euroa ja 2009A 0,95 euroa.
Osakeannin pääjärjestäjänä toimi Pohjola Corporate Finance Oy.
Helsinki 30.6.2010
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ
Hallitus
Lisätietoja antavat:
toimitusjohtaja Petri Rolig, puh. 010 214 300
talousjohtaja Arto Kiiskinen, puh. 010 214 300
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi
HUOMAUTUS:
Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai
levitettäväksi suoraan tai välillisesti, kokonaan tai osittain, Yhdysvalloissa,
Australiassa, Japanissa tai Kanadassa. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole
tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa eikä tiedotteessa tarkoitettuja
arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä ole rekisteröity
Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933,
muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti tai
ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita koskevaa
tarjousta tai mitään sen osaa ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita
myydä julkisesti Yhdysvalloissa.
Tämä tiedote ei ole arvopapereiden mahdollista myyntiä tai hankintaa koskeva
suora tai välillinen tarjous, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla
kyseisten arvopapereiden tarjoaminen tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden
rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun
kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.
Tässä esitetyt tiedot eivät ole tarjous myydä arvopapereita yleisölle
Iso-Britanniassa. Arvopapereita koskevaa esitettä ei ole rekisteröity eikä
rekisteröidä Iso-Britanniassa. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i)
henkilöille, jotka ovat Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian
vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets
Act) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ("Määräys") 19 (5) artiklan (Financial
Promotion) mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (iii) Määräyksen 49 (2)
artiklan mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net
worth entity), taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti
tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Kaikki
tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on tarkoitettu ainoastaan
asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei
tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.
Mikäli tämän tiedotteen perusteella katsottaisiin tarjottavan arvopapereita
missään Esitedirektiivin implementoineessa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa,
tarjous osoitetaan ainoastaan tällaisessa maassa oleville Esitedirektiivin
tarkoittamille kokeneille sijoittajille.
Tämä tiedote on direktiivin 2003/71/EY (direktiivi mukaan lukien kaikki siihen
liittyvät implementointitoimenpiteet kyseisessä jäsenvaltiossa,
"Esitedirektiivi") implementointitoimenpiteiden mukainen mainos. Mahdollisen
arvopapereita koskevan annin yhteydessä julkistetaan Esitedirektiivin mukaisesti
laadittu esite, joka on saatavilla paikoista, jotka ottavat vastaan osakkeiden
merkintöjä.
Pohjola Corporate Finance toimii osakeannissa ainoastaan Suominen Yhtymän eikä
kenenkään muun lukuun, eikä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan osakeannin
yhteydessä (riippumatta siitä, onko kyseinen taho vastaanottanut tämän
tiedotteen). Pohjola Corporate Finance ei ole vastuussa asiakassuhteen nojalla
kenellekään muulle kuin Suominen Yhtymälle, eikä se anna osakeantiin tai
mihinkään tässä asiakirjassa viitattuun järjestelyyn liittyviä neuvoja. Pohjola
Corporate Finance ei anna minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa vakuutusta tai
takuuta tämän tiedotteen sisällöstä, sen täsmällisyydestä, täydellisyydestä tai
minkään sen sisältämän tiedon oikeellisuudesta, eikä mikään tässä tiedotteessa
ole eikä muodosta lupausta tai vakuutusta nykyisestä tai tulevasta. Pohjola
Corporate Finance ei ota mitään vastuuta tiedotteen sisällöstä, sen
täsmällisyydestä, täydellisyydestä tai oikeellisuudesta ja sanoutuu irti
sovellettavan lain sallimissa puitteissa kaikesta vastuusta, joka sille muutoin
voisi tiedotteen johdosta syntyä.
Viimeisimmät uutiset
Directors and Officers, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE
29.10.2025
Francois Guetat Suomisen operatiiviseksi johtajaksi
Osavuosikatsaukset, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE
29.10.2025
Suominen Oyj:n Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2025: Poikkeukselliset tapahtumat vaikuttivat kannattavuuteen, näkymiä laskettu
Regulatory information, Osavuosikatsaukset, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE
15.10.2025