Mari Hirvonen

Manager, Finance & Accounting, Finland

Olen Mari ja asun Harjavallassa reilun 10 kilometrin päässä työpaikastani Nakkilasta. Perheeseeni kuuluu mies sekä 10-vuotias tyttö ja 8-vuotias poika.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri. Sitä ennen valmistuin taloushallinnon tradenomiksi ja olen aina työskennellyt talousalalla. Suuntautuminen alalle ei ollut kuitenkaan nuorena itsestään selvää, vaan seurasin opintoihin lähinnä isosiskoni jalanjäljissä. Päätös on osoittautunut oikeaksi.

Olen aina ollut luonteeltani pikkutarkka pilkunviilaaja. Pidän säännöistä ja laeista, ja ilahdun siitä, kun löydän esimerkiksi vero-ohjeesta oikean vastauksen.

Mari Hirvonen

Olen työskennellyt Suomisen Nakkilan toimipisteessä vuodesta 2015 kirjanpitopäällikkönä. Kun olin työhaastattelussa Suomisella, tiesin heti haastattelun jälkeen, että haluan Suomiselle töihin. En osaa eritellä yhtä määrättyä syytä tähän, mutta jokin veti vahvasti Suomiselle, ja onnekseni sain paikan.

Tehtäviini kuuluvat lukuisat erilaiset taloushallinnon työt Suomi-tasolla, sillä vastaan sekä Helsingissä toimivan emoyhtiön että Nakkilassa toimivan valmistusyhtiön kirjanpidosta. Lisäksi olen mukana Suomisen globaaleissa talouspuolen kehitysprojekteissa ja toimin myös Nakkilan tiimimme esimiehenä. Työssäni toistuvat rutiinit, jotka tehdään konsernin aikataulun puitteissa. Kuunvaihde ja kuukauden ensimmäiset 1,5 viikkoa kuluvat pitkälti raportoinnin parissa ja sen jälkeen työpäiväni täyttyvät erilaisista projekteista.

Työni on mielenkiintoista ja pidän siitä. Se on sopiva sekoitus rutiineja ja vaihtuvia haasteita. Erilaiset hankkeet ja muutokset pitävät virkeänä. Suominen on yrityksenä sopivan kokoinen ja kollegoista on muodostunut oma yhteisö.

Johto on lähellä, organisaatio matala ja ihmiset tuntevat toisensa. Muistan erityisen lämpimästi ensimmäisiltä työpäiviltäni sen, kun silloinen toimitusjohtajamme oli vierailulla Nakkilan tehtaalla ja halusi henkilökohtaisesti toivottaa minut tervetulleeksi Suomiselle.

Vastapainona työlle liikun mielelläni ulkona ja vietän aikaa perheeni kanssa esimerkiksi mökillämme. Olen elvyttänyt vanhan harrastukseni lukemisen. Nuorena luin todella paljon, mutta ruuhkavuosien vuoksi lukeminen oli pitkään todella vähäistä. Lukemisesta on muodostunut taloustiimissämme myös yhteinen harrastus ja jaamme hyviä vinkkejä erityisesti erilaisista jännityskirjoista.