Sisäpiiritieto: Suominen Oyj:n ylimerkityn merkintäetuoikeusannin alustava tulos

Suominen Oyj, sisäpiiritieto, 30.6.2026 klo 15.15

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI HENKILÖILLE, JOTKA OLESKELEVAT YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, JAPANISSA, SINGAPORESSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI NÄIHIN MAIHIN, TAI MUUSSA VALTIOSSA TAI VALTIOON, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Suominen Oyj (jäljempänä ”Yhtiö” tai ”Suominen”) tiedotti 8.6.2026, että Suomisen hallitus on päättänyt tarjota osakkeenomistajilleen merkittäväksi enintään 77 121 272 uutta osaketta (”Uudet Osakkeet”) merkintäetuoikeusannissa ensisijaisesti osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesti samassa suhteessa kuin heillä ennestään on Yhtiön osakkeita ja toissijaisesti toisille osakkeenomistajille ja muille henkilöille (”Osakeanti”). Osakeannin merkintäaika päättyi 29.6.2026 klo 16.30 Suomen aikaa ja Osakeannin alustavan tuloksen mukaan Suominen tulee saamaan Osakeannista noin 28 miljoonan euron bruttotuotot.

Alustavan tuloksen mukaan Osakeannissa merkittiin yhteensä 81 472 405 Uutta Osaketta, joka vastaa noin 105,6 prosenttia Uusista Osakkeista, ja siten Osakeanti on ylimerkitty. Yhteensä 74 827 292 Uutta Osaketta merkittiin käyttäen merkintäoikeuksia. Lisäksi ilman merkintäoikeuksia on merkitty 6 645 113 Uutta Osaketta. Osakeannissa osakekohtainen merkintähinta oli 0,36 euroa Uudelta Osakkeelta.

Suomisen toimitusjohtaja Charles Héaulmé: ”Haluan kiittää kaikkia osakkeenomistajia tuesta ja luottamuksesta Suomisen tulevaisuutta kohtaan. Toteutettu osakeanti vauhdittaa Full Potential -ohjelman toimeenpanoa ja vahvistaa samalla pääomarakennettamme. Muutosohjelma keskittyy erityisesti tuotantomme ja toimitusketjumme luotettavuuden ja tehokkuuden sekä kaupallisten kyvykkyyksiemme parantamiseen. Näin kykenemme entistä paremmin vastaamaan asiakkaidemme ja osakkeenomistajiemme odotuksiin”.

Osakeannin lopullinen tulos julkaistaan arviolta 2.7.2026 hallituksen hyväksyttyä Osakeannissa tehdyt merkinnät. Uusien Osakkeiden allokointi tehdään Osakeannin ehtojen mukaisesti. Osakeannin myötä Suomisen osakkeiden lukumäärä nousee 77 121 272 osakkeella 58 259 219 osakkeesta yhteensä 135 380 491 osakkeeseen edellyttäen, että Suomisen hallitus hyväksyy Osakeannissa tehdyt merkinnät. Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Uudet Osakkeet edustavat noin 57,0 prosenttia Suomisen kaikista osakkeista Osakeannin toteuttamisen jälkeen.

Viimeinen kaupankäyntipäivä väliaikaisilla osakkeilla Nasdaq Helsinki Oy:ssä (”Helsingin Pörssi”) on arviolta 3.7.2026. Uudet Osakkeet rekisteröidään Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin arviolta 3.7.2026. Väliaikaiset osakkeet yhdistetään Yhtiön nykyisiin osakkeisiin, kun Uudet Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin. Yhdistäminen tapahtuu arviolta 3.7.2026. Kaupankäynnin Uusilla Osakkeilla odotetaan alkavan Helsingin Pörssissä arviolta 6.7.2026. Uudet Osakkeet tuottavat oikeuden mahdolliseen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä muihin osakkeenomistajan oikeuksiin Yhtiössä, kun Uudet Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin ja toimitettu sijoittajan Euroclear Finland Oy:ssä ylläpidetylle arvo-osuustilille, arviolta 6.7.2026.

Neuvonantajat

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike sekä Nordea Bank Oyj toimivat Osakeannin pääjärjestäjinä (”Pääjärjestäjät”). Aventum Partners Oy toimii Yhtiön taloudellisena neuvonantajana. Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana. Miltton Oy toimii Yhtiön viestinnällisenä neuvonantajana. Borenius Asianajotoimisto Oy toimii Pääjärjestäjien oikeudellisena neuvonantajana.

SUOMINEN OYJ

Lisätietoja antaa:

Charles Héaulmé, toimitusjohtaja, puh. +358 10 214 3268

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi

Suominen Oyj lyhyesti

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2025 oli 412,4 milj. euroa ja työllistämme lähes 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.suominen.fi.

TÄRKEÄ HUOMAUTUS

Tätä tiedotetta ei tule pitää tarjouksena myydä arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovassa viranomaisessa (Securities and Exchange Commission) tai vapautettu rekisteröinnistä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, mukaisesti. Yhtiön aikomuksena ei ole rekisteröidä Yhdysvalloissa mitään osaa Osakeannista eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja, on hankittava tiedot näistä asianmukaisista oikeudellisista rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Uudessa-Seelannissa, Japanissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa, tai näihin maihin, tai muussa valtiossa tai valtioon, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden edellä mainittujen maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi millekään henkilölle tai taholle tai käytettäväksi minkään henkilön tai tahon toimesta, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia.

Lukuun ottamatta Suomea, tämä tiedote on tarkoitettu Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa ainoastaan asetuksen (EU) 2017/1129 (“Esiteasetus”) artiklassa 2(e) määritellyille ”kokeneille sijoittajille”.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa tämä tiedote on tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka ovat ”kokeneita sijoittajia” säädöksen Public Offers and Admissions to Trading Regulations 2024 liitteen 1 kohdan 15 mukaisesti ja jotka ovat lisäksi (i) vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (“Määräys”) artiklan 19(5) piiriin kuuluvia sijoitusalan ammattilaisia, tai (ii) kuuluvat Määräyksen artiklan 49(2) soveltamisalaan (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä “asiaankuuluvat henkilöt”). Kaikki tässä tiedotteessa mainitut arvopaperit on tarkoitettu vain, ja jokainen kutsu, tarjous tai sopimus merkitä, ostaa tai muutoin hankkia sanottuja arvopapereita tullaan tekemään ainoastaan, asiaankuuluville henkilöille. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa siihen tai mihinkään sen sisältöön.

Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksessa tarkoitettu esite tai asiakirja, joka sisältää Esiteasetuksen liitteen IX mukaiset tiedot, eikä sellaisenaan tai osaksi muodosta eikä sitä tule pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa, hankkia tai merkitä mitään arvopapereita tai kehotuksena sijoitustoimintaan ryhtymiseen mihinkään arvopaperiin liittyen.

Mitään sopimusta, sitoumusta tai sijoituspäätöstä ei tule tehdä perustuen tämän tiedotteen osaan tai tietoon sen levittämisestä eikä näihin tule luottaa minkään sopimuksen, sitoumuksen tai sijoituspäätöksen yhteydessä. Mitään nimenomaisia tai hiljaisia vakuutuksia tai sitoumuksia ei ole annettu koskien tässä tiedotteessa annettujen tietojen tai näkemysten asianmukaisuutta, virheettömyyttä, täydellisyyttä tai oikeellisuutta eikä näihin tulisi luottaa. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole vastuussa mistään (tuottamuksellisesti tai muutoin aiheutuneesta) vahingosta, joka aiheutuu tämän tiedotteen käytöstä tai sen sisällöstä tai muutoin tämän tiedotteen yhteydessä. Jokaisen on luotettava omaan selvitykseensä ja analyysiinsä Yhtiöstä, sen tytäryhtiöistä, sen arvopapereista ja transaktioista, mukaan lukien näihin liittyvät hyödyt ja riskit.

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike ja Nordea Bank Oyj toimivat Osakeannissa ainoastaan Yhtiön eikä kenenkään muun puolesta. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike tai Nordea Bank Oyj eivät kumpikaan pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan Osakeannin yhteydessä. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike tai Nordea Bank Oyj ei kumpikaan ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle asiakkailleen antamansa palvelun tarjoamisesta, Osakeantiin liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta tässä esitetystä transaktiosta tai järjestelystä.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat eivät välttämättä perustu historiallisiin tosiseikkoihin, vaan ne ovat lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tässä tiedotteessa esitetyt lausumat, joissa käytetään ilmauksia “aikoo”, “arvioi”, “odottaa”, “olettaa”, “pitäisi”, “saattaa”, “suunnittelee”, “tähtää”, “uskoo”, “voisi” ja muut Yhtiöön ja transaktioon liittyvät vastaavat ilmaisut ovat tällaisia tulevaisuutta koskevia lausumia. Muut tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa asiayhteydestä, jossa lausumat on esitetty. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin eivätkä ne ole takeita tulevasta tuloksesta. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin, jotka saattavat osoittautua virheellisiksi. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin, ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Lukijoiden ei pitäisi luottaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuisat tekijät saattavat aiheuttaa sen, että Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema eroaa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti ilmaistusta tai niistä pääteltävissä olevasta liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista, edustajista tai mikään muu taho ei ole velvollinen tarkastamaan tai vahvistamaan tai julkaisemaan mitään muutoksia mihinkään tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotta ne ottaisivat huomioon tämän tiedotteen päivämäärän jälkeiset tapahtumat tai olosuhteet.


Viimeisimmät uutiset

Regulatory information, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 8.6.2026

Suominen Oyj julkaisee merkintäetuoikeusantia koskevan poikkeusasiakirjan

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 8.6.2026

Suominen Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset