Kutsu Suominen Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Suominen Oyj, pörssitiedote 6.2.2024 klo 10.00

Suominen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 4.4.2024 klo 10.00 alkaen Messukeskuksessa (Holiday Inn Helsinki – Expo sisäänkäynti) osoitteessa Rautatieläisenkatu 3, 00520 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan klo 9.00. Kokouksen jälkeen on kahvitarjoilu, jonka aikana osakkeenomistajilla on mahdollisuus tavata yhtiön johtoa.

Osakkeenomistajat voivat käyttää äänioikeuttaan myös äänestämällä ennakkoon. Ohjeet ennakkoäänestykseen on esitetty tämän yhtiökokouskutsun osassa C. ”Ohjeita kokoukseen osallistujille”.

A. YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valitseminen

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelo

6. Vuoden 2023 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Toimitusjohtajan katsaus

7. Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2023 vahvistettavan taseen perusteella maksetaan osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja että voitto siirretään kertyneisiin voittovaroihin. Tällä hetkellä ulkona olevien osakkeiden määrällä laskettuna osinkoa maksettaisiin yhteensä 5 769 245,90 euroa. Osingon maksun täsmäytyspäivä on 8.4.2024 ja osinko maksetaan 15.4.2024.

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

10. Palkitsemisraportti

Hallitus ehdottaa yhtiön toimielinten palkitsemisraportin 2023 hyväksymistä. Päätös on osakeyhtiölain mukaan neuvoa-antava.

Palkitsemisraportti on nähtävillä yhtiön internetsivuilla www.suominen.fi/fi/yhtiokokous viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta.

11.  Palkitsemispolitiikka

Hallitus ehdottaa yhtiön palkitsemispolitiikan hyväksymistä. Päätös palkitsemispolitiikasta on osakeyhtiölain mukaan neuvoa-antava.

Palkitsemispolitiikka on nähtävillä yhtiön internetsivuilla www.suominen.fi/fi/yhtiokokous viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta.

12. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Suominen Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen palkkiot olisivat seuraavat: hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio 74 000 euroa (2023: 70 000 euroa), hallituksen varapuheenjohtajan vuosipalkkio 45 000 euroa (2023: 33 000 euroa) ja muiden jäsenten vuosipalkkio 35 000 euroa (2023: 33 000 euroa). Nimitystoimikunta ehdottaa myös, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksettava lisäkorvaus pysyisi ennallaan ja olisi 10 000 euroa.

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenille kustakin hallituksen ja valiokuntien kokouksesta maksettavat kokouspalkkiot pysyisivät ennallaan ja olisivat seuraavat: 500 euroa kokouksesta, joka pidetään hallituksen jäsenen kotimaassa, 1 000 euroa kokouksesta, joka pidetään muualla kuin hallituksen jäsenen kotimaassa ja 500 euroa jäsenen osallistuessa kokoukseen puhelimella tai muulla sähköisellä välineellä. Päätöksistä, jotka tehdään kokousta pitämättä, ei makseta palkkiota.

Vuosipalkkioista 75 % maksetaan rahana ja 25 % Suominen Oyj:n osakkeina. Osakkeet luovutetaan hallituksen päätöksellä yhtiön hallussa olevista omista osakkeista kahden viikon kuluessa Suominen Oyj:n tammi-maaliskuun 2024 osavuosikatsauksen julkaisupäivästä.

Kulukorvaukset maksetaan yhtiön voimassa olevan matkustussäännön mukaisesti.

13. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumäärä pysyy ennallaan ja olisi kuusi (6).

14. Hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan valitseminen

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen Andreas Ahlström, Aaron Barsness, Björn Borgman, Nina Linander ja Laura Remes, ja että uudeksi hallituksen jäseneksi valitaan Charles Héaulmé.

Hallituksen nykyinen puheenjohtaja Jaakko Eskola on ilmoittanut, että hän ei ole enää käytettävissä hallituksen jäseniä valittaessa.

Charles Héaulmé (s. 1966, B.Sc. (Business Administration), Ranskan kansalainen) toimii tällä hetkellä Huhtamäki Oyj:n toimitusjohtajana. Tätä ennen hän on toiminut useissa johtotehtävissä Tetra Pakilla Euroopassa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Charles Héaulmén ansioluettelo on nähtävillä yhtiön internetsivuilla www.suominen.fi/fi/yhtiokokous.

Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtäviin. Kaikki ehdolla olevat henkilöt ovat riippumattomia yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista lukuun ottamatta Andreas Ahlströmiä, joka toimii tällä hetkellä A. Ahlström Oy:n sijoitusjohtajana. Suominen Oyj:n suurin osakkeenomistaja Ahlstrom Capital B.V. on A. Ahlström Oy:n konserniyhtiö. Ehdotetut nykyiset hallituksen jäsenet on esitelty yhtiön internetsivuilla www.suominen.fi.

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin Charles Héaulmé.

Hallituksen jäsenten valintamenettelyn osalta nimitystoimikunta suosittaa, että osakkeenomistajat ottavat yhtiökokouksessa kantaa ehdotukseen yhtenä kokonaisuutena. Nimitystoimikunta on ehdotuksia tehdessään arvioinut, että hallituksen yksittäisten jäsenehdokkaiden pätevyyden lisäksi myös ehdotettavalla hallituksella kokonaisuutena on yhtiön kannalta paras mahdollinen osaaminen ja että hallituksen kokoonpano täyttää myös muut hallinnointikoodin pörssiyhtiölle asettamat vaatimukset.

15. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa tarkastusvaliokunnan suosituksesta varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

16. Tilintarkastajan valitseminen

Hallitus ehdottaa tarkastusvaliokunnan suosituksesta varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy valittaisiin edelleen yhtiön tilintarkastajaksi yhtiöjärjestyksen mukaiseksi toimikaudeksi. Ernst & Young Oy on ilmoittanut nimeävänsä yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Toni Halosen, mikäli Ernst & Young Oy valitaan yhtiön tilintarkastajaksi.

17. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutettaisiin päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin:

Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 1 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta.

Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä.

Osakkeet hankitaan ja maksetaan Nasdaq Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti.

Osakkeita hankitaan käytettäväksi yhtiön osakepohjaisiin kannustinjärjestelmiin, hallituksen jäsenyyspalkkioiden maksamiseksi, vastikkeena liiketoimintaan liittyvissä hankinnoissa tai yhtiöllä pidettäväksi, muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä ehdoista. Hankkimisvaltuutus on voimassa 30.6.2025 saakka ja se kumoaa kaikki aiemmat omien osakkeiden hankintavaltuutukset.

18. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien optio- ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutettaisiin päättämään uusien osakkeiden antamisesta, yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen optio- ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta.

Ehdotetun valtuutuksen nojalla hallitus voi yhdellä tai useammalla päätöksellä antaa osakkeita enintään 5 000 000 kappaletta. Osakeanti sekä optio- ja muiden erityisten oikeuksien nojalla annettavat osakkeet sisältyvät edellä määriteltyyn enimmäismäärään. Optio- ja muita erityisiä oikeuksia ei voi antaa osana yhtiön palkitsemisjärjestelmää.

Osakeanti voi olla maksullinen tai maksuton ja voidaan tehdä myös yhtiölle itselleen. Valtuutus oikeuttaa toteuttamaan annin myös suunnattuna. Valtuutusta voidaan käyttää yrityshankintojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyiden toteuttamiseksi, investointien rahoittamiseksi, yhtiön rahoitusrakenteen parantamiseksi, osana yhtiön palkitsemisjärjestelmää tai hallituksen jäsenten palkkioiden osakeosuuden suorittamiseksi taikka muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.

Valtuutukset kumoavat kaikki aikaisemmat osakeantia sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset. Hallitus päättää kaikista muista valtuutuksiin liittyvistä seikoista. Valtuutukset ovat voimassa 30.6.2025 saakka.

19. Kokouksen päättäminen

B. YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT

Tämä kokouskutsu, joka sisältää kaikki yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset, on saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.suominen.fi/fi/yhtiokokous. Yhtiön vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen, sekä palkitsemisraportti ja palkitsemispolitiikka ovat saatavilla mainituilla internetsivuilla viimeistään torstaina 14.3.2024. Edellä mainitut asiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla internetsivuilla viimeistään torstaina 18.4.2024.

C. OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE

1. Ilmoittautuminen ja osallistumisoikeus - osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 21.3.2024 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen alkaa 13.2.2024 klo 16.00. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään 27.3.2024 klo 16.00, mihin mennessä ilmoittautumisen tulee olla perillä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:

a) Yhtiön internetsivujen kautta osoitteessa www.suominen.fi/fi/yhtiokokous.

Sähköiseen ilmoittautumiseen tarvitaan luonnollisen henkilön osalta osakkeenomistajan tai hänen asiamiehensä ja oikeushenkilön osalta sen edustajan tai asiamiehen vahva sähköinen tunnistautuminen (pankkitunnukset tai mobiilivarmenne).

b) Postitse tai sähköpostitse.

Postitse tai sähköpostitse ilmoittautuvan osakkeenomistajan tulee toimittaa yhtiön internetsivuilta www.suominen.fi/fi/yhtiokokous saatavilla oleva ilmoittautumis- ja ennakkoäänestyslomake tai vastaavat tiedot Innovatics Oy:lle postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous / Suominen Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi.

Jos osakkeenomistaja ilmoittautuu yhtiökokoukseen postitse tai sähköpostitse Innovatics Oy:lle, ilmoittautumis- ja ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavien tietojen toimittaminen ennen ilmoittautumisajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen edellyttäen, että osakkeenomistajan viesti sisältää lomakkeella mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, syntymäaika/Y-tunnus ja yhteystiedot sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi sekä asiamiehen syntymäaika ja yhteystiedot. Luovutettuja henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa.

2. Ilmoittautuminen ja osallistumisoikeus - hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 21.3.2024. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 28.3.2024 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen ja äänestysohjeiden antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen sekä ennakkoon äänestämistä. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajan tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, tilapäisesti merkittäväksi yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä sekä huolehtia tarvittaessa ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan puolesta ennen hallintarekisteröityjä osakkeenomistajia koskevan ilmoittautumisajan päättymistä.

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamies voi myös halutessaan äänestää ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla.

Ilmoittauduttaessa yhtiökokoukseen ja mahdollisesti äänestettäessä ennakkoon yhtiön internetsivujen kautta, asiamiehen on tunnistauduttava sähköiseen ilmoittautumispalveluun henkilökohtaisesti vahvalla tunnistautumisella, jonka jälkeen hän pääsee tekemään ilmoittautumisen ja tarvittaessa äänestämään ennakkoon edustamansa osakkeenomistajan puolesta.

Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa yhtiökokouksessa. Malli valtakirjaksi on saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.suominen.fi/fi/yhtiokokous. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan liitetiedostona sähköisen ilmoittautumisen ja mahdollisen ennakkoäänestämisen yhteydessä tai vaihtoehtoisesti Innovatics Oy:lle postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous / Suominen Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Valtakirjojen toimittamisen lisäksi osakkeenomistajan tai tämän asiamiehen tulee huolehtia ilmoittautumisesta yhtiökokoukseen edellä tässä kutsussa kuvatulla tavalla.

Yhteisöomistajat voivat perinteisen valtakirjan vaihtoehtona käyttää sähköistä Suomi.fi-valtuuttamispalvelua asiamiehen valtuuttamista varten. Asiamies nimetään Suomi.fi-palvelussa osoitteessa www.suomi.fi/valtuudet (valtuutusasia ”Yhtiökokouksessa edustaminen”). Yhtiökokouspalvelussa yhtiön internetsivuilla valtuutetun tulee ilmoittautumisen yhteydessä tunnistautua vahvalla sähköisellä tunnistautumisella, ja sen jälkeen sähköinen valtuus tarkistetaan automaattisesti. Lisätietoja sähköisestä valtuuttamisesta on saatavilla osoitteessa www.suomi.fi/valtuudet.

4. Äänestäminen ennakkoon

Osakkeenomistaja, jonka osakkeet ovat kirjattuna hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, voi halutessaan äänestää ennakkoon 13.2.2024 klo 16.00 – 27.3.2024 klo 16.00 välisenä aikana yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien 7-18 osalta. Ennakkoäänestys on mahdollista:

a) Yhtiön internetsivujen kautta www.suominen.fi/fi/yhtiokokous.

Palveluun kirjautuminen tapahtuu vastaavasti kuin ilmoittautumisen osalta edellä tämän kutsun kohdassa C. 1. a).

b) Postitse tai sähköpostitse.

Postitse tai sähköpostitse ennakkoon äänestävän osakkeenomistajan tulee toimittaa yhtiön internetsivuilla www.suominen.fi/fi/yhtiokokous saatavilla oleva ilmoittautumis- ja ennakkoäänestyslomake tai vastaavat tiedot Innovatics Oy:lle postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous / Suominen Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi. Lähetyksen on oltava perillä 27.3.2024 klo 16.00 mennessä.

Jos osakkeenomistaja äänestää ennakkoon postitse tai sähköpostitse Innovatics Oy:lle, ilmoittautumis- ja ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavien tietojen toimittaminen ennen ilmoittautumisajan päättymistä katsotaan myös ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen edellyttäen, että osakkeenomistajan viesti sisältää sekä lomakkeen ilmoittautumis- että ennakkoäänestysosioissa mainitut vaadittavat tiedot.

Ennakkoon äänestäneen osakkeenomistajan ei ole mahdollista käyttää osakeyhtiölain mukaista kyselyoikeutta tai oikeutta vaatia äänestystä, ellei hän itse tai asiamiehen välityksellä osallistu yhtiökokoukseen kokouspaikalla.

Hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan osalta ennakkoäänestys tapahtuu tilinhoitajan välityksellä. Tilinhoitaja voi äänestää ennakkoon edustamiensa hallintarekisteröityjen osakkeenomistajien puolesta näiden antamien äänestysohjeiden mukaisesti hallintarekisteröidyille osakkeille asetettuna ilmoittautumisaikana.

Ennakkoäänestyksen kohteena oleva päätösehdotus katsotaan esitetyksi muuttumattomana yhtiökokouksessa.

5. Muut tiedot

Kokouskielenä on suomi. Kokouksessa on simultaanitulkkaus englanniksi.

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.

Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.

Suominen Oyj:llä on kokouskutsun päivänä yhteensä 58 259 219 osaketta ja ääntä.

Helsingissä 6.2.2024

SUOMINEN OYJ

Hallitus

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet, esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset, ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2023 oli 450,9 milj. euroa ja työllistämme lähes 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.suominen.fi.


Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi


Viimeisimmät uutiset

Calendar of Events, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 30.09.2024

Suomisen taloudellinen tiedottaminen vuonna 2025

Regulatory information, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 3.09.2024

Suomisen nimitystoimikunnan kokoonpano