Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset Suomisen varsinaiselle yhtiökokoukselle 2022

Suominen Oyj:n pörssitiedote 21. tammikuuta 2022 klo 14.00

Ehdotus hallituksen jäsenten lukumäärästä, hallituksen jäsenistä ja puheenjohtajasta

Suominen Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumäärä pysyy ennallaan ja olisi kuusi (6).

Nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen Andreas Ahlström, Björn Borgman, Jaakko Eskola, Nina Linander ja Laura Raitio.

Hallituksen nykyisistä jäsenistä Sari Pajari-Sederholm on ilmoittanut, että hän ei ole enää käytettävissä hallituksen jäseniä valittaessa.

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että hallitukseen valittaisiin uutena jäsenenä Aaron Barsness.

Aaron Barsness (s. 1973, humanististen tieteiden kandidaatti (biologia ja ympäristötutkimus), Yhdysvaltain ja Ruotsin kansalainen) toimii tällä hetkellä Fazer-konsernin markkinointijohtajana. Hän on toiminut useissa johtotehtävissä Fazerilla, Lynxeye Brand Consultantsilla ja Procter & Gamblella. Aaron Barsnessin ansioluettelo on tämän pörssitiedotteen liitteenä.

Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtäviin. Kaikki ehdolla olevat henkilöt ovat riippumattomia yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista lukuun ottamatta Andreas Ahlströmiä, joka toimii tällä hetkellä Ahlström Capital Oy:n sijoitusjohtajana. Suominen Oyj:n suurin osakkeenomistaja Ahlstrom Capital B.V. on Ahlström Capital Oy:n konserniyhtiö. Kaikkien ehdolle asetettujen henkilöiden hallitustyöskentelyn kannalta olennaiset tiedot on esitelty yhtiön internetsivuilla www.suominen.fi.

Nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin uudelleen vuorineuvos Jaakko Eskola.

Hallituksen jäsenten valintamenettelyn osalta nimitystoimikunta suosittaa, että osakkeenomistajat ottavat yhtiökokouksessa kantaa ehdotukseen yhtenä kokonaisuutena. Nimitystoimikunta on ehdotuksia tehdessään arvioinut, että hallituksen yksittäisten jäsenehdokkaiden pätevyyden lisäksi myös ehdotettavalla hallituksella kokonaisuutena on yhtiön kannalta paras mahdollinen osaaminen ja että hallituksen kokoonpano täyttää myös muut hallinnointikoodin pörssiyhtiölle asettamat vaatimukset.

Ehdotus hallituksen palkkioista

Suominen Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen palkkiot olisivat seuraavat: hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio 70 000 euroa (2021: 66 000 euroa) ja hallituksen varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten vuosipalkkio 33 000 euroa (2021: 31 000 euroa). Nimitystoimikunta ehdottaa myös, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksettava lisäkorvaus pysyisi ennallaan ja olisi 10 000 euroa.

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenille kustakin hallituksen ja valiokuntien kokouksesta maksettavat kokouspalkkiot pysyisivät ennallaan ja olisivat seuraavat: 500 euroa kokouksesta, joka pidetään hallituksen jäsenen kotimaassa, 1 000 euroa kokouksesta, joka pidetään muualla kuin hallituksen jäsenen kotimaassa ja 500 euroa jäsenen osallistuessa kokoukseen puhelimella tai muulla sähköisellä välineellä. Päätöksistä, jotka tehdään kokousta pitämättä, ei makseta palkkiota.

Vuosipalkkioista 75 % (2021: 60 %) maksetaan rahana ja 25 % (2021: 40 %) Suominen Oyj:n osakkeina. Osakkeet luovutetaan hallituksen päätöksellä yhtiön hallussa olevista omista osakkeista kahden viikon kuluessa Suominen Oyj:n tammi-maaliskuun 2022 osavuosikatsauksen julkaisupäivästä.

Kulukorvaukset maksetaan yhtiön voimassa olevan matkustussäännön mukaisesti.

Nimitystoimikunnan kokoonpano

Nimitystoimikuntaan kuuluvat 2.9.2021 alkaen Lasse Heinonen, toimitusjohtaja, Ahlström Capital Oy, Ahlstrom Capital B.V:n edustajana, Mikael Etola, toimitusjohtaja, Etola Group, Oy Etra Invest Ab:n edustajana sekä Jukka Perttula, hallituksen puheenjohtaja, Nordea Funds, Nordea Nordic Small Cap Fundin edustajana. Suomisen hallituksen puheenjohtaja Jaakko Eskola toimii nimitystoimikunnan neljäntenä jäsenenä. Lasse Heinonen toimii nimitystoimikunnan puheenjohtajana.

Nimitystoimikunta teki kaikki esityksensä yksimielisesti.

Suominen Oyj:n hallitus sisällyttää nimitystoimikunnan ehdotukset myöhemmin julkaistavaan yhtiökokouskutsuun. Suominen Oyj:n varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi 24.3.2022.

SUOMINEN OYJ
Petri Helsky, toimitusjohtaja

Lisätietoja: Lasse Heinonen, Suominen Oyj:n nimitystoimikunnan puheenjohtaja, puh. 010 888 4221

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2020 oli 458,9 milj. euroa ja työllistämme yli 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.suominen.fi.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi

Liitteet


01-CV - Aaron Barsness_FIN.pdf 1022035.jpg

Viimeisimmät uutiset

Calendar of Events, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 30.09.2024

Suomisen taloudellinen tiedottaminen vuonna 2025

Regulatory information, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 3.09.2024

Suomisen nimitystoimikunnan kokoonpano