Amerikat liiketoiminta-alueen johtaja Ernesto Levy lähtee Suomiselta

Suominen Oyj:n pörssitiedote 19.3.2020 klo 15.00

Suomisen Amerikat liiketoiminta-alueen johtaja ja johtoryhmän jäsen Ernesto Levy on päättänyt hakeutua uusiin tehtäviin Suomisen ulkopuolella ja jättää yhtiön 6.4.2020. Hän on työskennellyt Suomisella vuodesta 2015 lähtien, johtaen aikaisemmin Convenience liiketoiminta-aluetta.

Rekrytointiprosessi seuraajan nimittämiseksi on aloitettu. Lynda Kelly, johtaja, liiketoiminnan kehitys, toimii väliaikaisena Amerikat liiketoiminta-alueen johtajana oman roolinsa lisäksi.

”Kiitän Ernestoa hänen panoksestaan yhtiöön sekä hänen aikaisemmassa roolissaan Convenience liiketoiminnan johtajana että uudessa roolissaan Amerikat liiketoiminta-alueella. Haluan kiittää häntä myös hänen arvokkaasta työstään johtoryhmässä”, sanoo Suomisen toimitusjohtaja Petri Helsky.

Suominen Oyj
Petri Helsky


Lisätietoja:

Petri Helsky, toimitusjohtaja, Suominen Oyj, tel. 010 214 3080

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet, esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset, ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2019 oli 411,4 milj. euroa ja työllistämme lähes 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.suominen.fi.

Viimeisimmät uutiset

Calendar of Events, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 13.09.2022

Suomisen taloudellinen tiedottaminen vuonna 2023

Directors and Officers, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 6.09.2022

Talousjohtaja Toni Tamminen lähtee Suomiselta

Regulatory information, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 2.09.2022

Suomisen nimitystoimikunnan kokoonpano