Suominen Oyj:n hallitus päätti johdon ja avainhenkilöiden kannustinjärjestelmästä

Suominen Oyj   Pörssitiedote  30.1.2019 klo 17.40

  

Suominen Oyj:n hallitus päätti johdon ja avainhenkilöiden kannustinjärjestelmästä

Suominen Oyj:n hallitus on hyväksynyt konsernin johdolle ja avainhenkilöille uuden osakepohjaisen kannustinjärjestelmän. Uuden kannustinjärjestelmän tavoitteena on yhdistää osakkeenomistajien sekä johdon ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon lisäämiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa osallistujat yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen, yhtiön osakkeiden ansaitsemiseen ja kerryttämiseen perustuva palkkiojärjestelmä. Uusi kannustinjärjestelmä on jatkoa Suomisen hallituksen joulukuussa 2017 hyväksymälle palkkiojärjestelmälle.

Osakepalkkiojärjestelmä 2018, ansaintajakso 2019-2021

Uudessa osakepalkkiojärjestelmässä on yksi kolmivuotinen ansaintajakso, kalenterivuodet 2019–2021. Yhtiön hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kullekin kriteerille asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. Osakepalkkiojärjestelmän piirissä on noin 20 henkilöä.

Kannustinjärjestelmästä mahdollisesti maksettavat palkkiot vuosina 2019–2021 perustuvat osakkeen suhteelliseen kokonaistuottoon (Total Shareholder Return, TSR). Ansaintajaksolta 2019–2021 mahdollisesti maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 729,000 Suominen Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden). Hallitus on oikeutettu leikkaamaan kannustinjärjestelmän mukaisia palkkioita, mikäli hallituksen Suominen Oyj:n osakkeen pörssikurssille asettamat raja-arvot täyttyvät.

Palkkioiden maksu ja johdon omistusvelvollisuus 

Ansaintajakson 2019–2021 mahdolliset palkkiot maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana vuonna 2022. Käteisenä maksettava osuus on tarkoitettu kattamaan palkkiosta aiheutuvat verot ja veroluonteiset maksut. Mikäli osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.

Konsernin johtoryhmän jäsenen on omistettava puolet järjestelmän perusteella saamastaan netto-osakemäärästä, kunnes hänen osakeomistuksensa vastaa yhteensä puolta hänen vuotuisesta bruttopalkastaan. Suominen Oyj:n toimitusjohtajan on omistettava puolet järjestelmistä saamastaan netto-osakemäärästä, kunnes hänen osakeomistuksensa vastaa yhteensä hänen yhden vuoden bruttovuosipalkkaansa. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin osallistujan työ- tai toimisuhde konserniyhtiöön jatkuu.

Suominen Oyj

Hallitus

Lisätietoja: toimitusjohtaja Petri Helsky, puh. +358 (0)10 214 3080
 
Suominen lyhyesti

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin sekä terveydenhuollon sovelluksiin. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet – esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset – luovat lisäarvoa kuluttajien ja ammattilaisten käytössä eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja ja sillä on yli 650 työntekijää Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen liikevaihto vuonna 2017 oli 426,0 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan Nasdaq Helsingissä keskisuurten yhtiöiden listalla. Lue lisää: www.suominen.fi.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi 

Viimeisimmät uutiset

Changes in company's own shares, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 17.05.2022

Suominen - omien osakkeiden luovutus

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 24.03.2022

Suomisen varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset