Suominen Oyj:n toimitusjohtajan katsaus tänään pidettävässä yhtiökokouksessa

Suominen Oyj   Sijoittajauutinen  15.3.2018 klo 9.00

Suominen Oyj:n toimitusjohtajan katsaus tänään pidettävässä yhtiökokouksessa

Suominen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään tänään 15.3.2018 alkaen klo 10.00 Helsingissä. Toimitusjohtaja Nina Kopola esittelee katsauksessaan yhtiökokoukselle Suomisen taloudellista kehitystä ja yhtiön strategian toteutumista tilikaudella 2017. Lisäksi Kopola kommentoi lyhyesti Suomisen tilikauden 2018 alkua aiempien yhtiökokousten tapaan.

”Vuosi 2018 on alkanut Suomisen kannalta kaksijakoisesti. Tammi-helmikuun myyntimäärät tonneissa ovat olleet jopa odotuksiamme korkeammat, mutta Yhdysvaltain dollarin heikentyminen suhteessa euroon on laimentanut myyntimäärien kasvun vaikutusta liikevaihtoon. Lisäksi hyvin kireänä jatkunut kilpailutilanne on edelleen heijastunut myyntihintoihimme erityisesti lastenhoidon kuitukankaissa ja wc:stä huuhdeltavissa tuotteissa. Näin ollen strateginen päätöksemme panostaa teknisesti vaativampiin tuoteryhmiin, joiden markkinat kasvavat nopeammin, on osoittanut oikeaksi. Tällaisia tuoteryhmiä ovat esimerkiksi kodinhoidon ja ammattikäytön pyyhintätuotteissa sekä hygieniatuotteissa käytettävät kuitukankaat.”

Suomisella on meneillään useita tärkeitä hankkeita strategian toteuttamiseksi. Näistä tärkein, Bethunen tehtaalla Yhdysvalloissa sijaitseva uusi tuotantolinja, on ylösajovaiheessa.

”Linjalta toimitetaan jatkuvasti tuotteita asiakkaillemme, mutta olemme vieläkin kohdanneet teknisiä hankaluuksia lähinnä uuteen teknologiaan pohjautuvien tuotteiden kohdalla. Linjalla ei vielä pystytä valmistamaan suunniteltua laajaa tuotevalikoimaa ja tuotantomäärät ovat edelleen suunniteltua vähäisempiä. Kuten olemme aiemmin kertoneet, suurimmat vaikeudet alkavat kuitenkin olla takana ja kuluvan vuosineljänneksen aikana tuotantolinjan tulisi jo vaikuttaa bruttokatteeseemme positiivisesti”, Nina Kopola toteaa.

Yhtiökokouksessa pidettävän toimitusjohtajan katsauksen keskeinen, aiemmin julkistamaton sisältö on esitetty tässä tiedotteessa. Katsaukseen liittyvä esitysaineisto on saatavana Suomisen verkkosivuilta yhtiökokouksen päättymisen jälkeen.

Lisätietoja: Nina Kopola, toimitusjohtaja, puh. 010 214 300

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi

Suominen lyhyesti

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin sekä terveydenhuollon sovelluksiin. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet – esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset - luovat lisäarvoa kuluttajien ja ammattilaisten käytössä eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja ja sillä on yli 650 työntekijää Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen liikevaihto vuonna 2017 oli 426,0 milj. euroa ja liikevoitto 15,0 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.suominen.fi.