Hae työpaikkaa

Suominen etsii jatkuvasti parhaita osaajia. Emme piittaa sukupuolestasi tai etnisestä taustastasi. Meille ovat tärkeitä ainoastaan asenne, osaaminen ja meriitit.

Jos luulet, ettei kyvyilläsi ole käyttöä Suomiselle, mieti uudestaan ja heitä ennakkoluulot yli laidan – niin mekin teemme.

Emme saavuta Suomisen visiota muuttaa ihmisten käsitys kuitukankaista olemalla tavallinen teollisuusyritys ja tekemällä samaa kuin muut.

 

Sen sijaan haluamme olla alan edelläkävijöitä ja etsiä mahdollisuuksia sieltä, missä muut eivät niitä vielä näe. Samoja periaatteita Suominen noudattaa rekrytoinneissaan: emme etsi pelkästään ydintoimintoihimme, kuten esimerkiksi prosessi- ja materiaalitekniikkaan liittyvää osaamista vaan palkkaamme myös ammattilaisia, joiden osaamista kuitukangasteollisuus harvemmin hyödyntää. Tällaisia ovat esimerkiksi kulutustavara-alan asiantuntijat sekä kysynnän ja toimitusketjun modernin hallinnan osaajat.

Lähetä avoin hakemus – saatamme hyvinkin löytää yhteistä keskusteltavaa.

Olenko pätevä? Sovinko tiimiin? Tällaisia kysymyksiä työtä hakevat ihmiset yleensä pohtivat. Meillä vastaus on: Otetaan yhdessä selvää. Työsuhde syntyy kun sopiva tehtävä ja tekijä löytävät toisensa. Hakemuksen lähettäminen kannattaa joka tapauksessa aina.

 

(Rekisteriseloste: Työnhakijarekisteri)

Avoimet työpaikat

 

Business Analyst

Location: Helsinki, Finland

To support its Changemaker strategy, Suominen will strengthen its capabilities in business planning, analytics and control. Suominen is currently tooling for growth by executing a global investment plan, reforming its product offering and examining opportunities to expand business. The company’s customer base includes large global consumer brands, globally operating private labels, medical and hygiene product companies, and regional converters. Suominen’s position in the global consumer goods value chain creates an interesting opportunity for a professional who has potential to become a changemaker.

What is this job about?

Business Analyst will contribute in the implementation of Suominen’s Changemaker strategy. Her/his tasks will include e.g. to analyze and provide management with financial information and business analysis and use this information to participate in planning, budgeting, decision making and controlling. He/she will work as a business partner to prepare financial plans and estimates of future business plans, budget and strategy.

In addition, the Business Analyst will provide insights and recommendations for management and provide expertise and advice on quantitative analytics issues. She/he will also contribute in potential M&A projects.

Business Analyst will be a member of the global finance and business control team and report to VP, Business Control.

What we expect from you

  • Master’s degree or higher in relevant subject
  • Two to four years of hands-on experience in business control, quantitative analysis, strategic planning or similar, preferably in industrial or consulting organizations
  • Attitude described by curiosity, willingness to learn, collaboration and ownership
  • Proficiency in analytical tools, especially Excel
  • Strong interpersonal and communication skills
  • Fluent written and spoken English, other languages (Italian, Spanish, Portuguese, Finnish) considered an asset
  • Readiness to travel internationally

You set challenging goals and demonstrate drive to achieve and exceed them. You ensure that goals and activities are aligned with overall business strategy and objectives. You use data to monitor progress towards goal attainment. You know how to lead and/or participate in processes and projects in order to balance conflicting priorities by using strong communication skills. You take an analytical, innovative and courageous approach to solving problems. You stay open minded when presented with a new perspective.

What we offer

Suominen is a global leader in nonwovens for wiping, medical and hygiene applications. Suominen’s strategic objectives are to be Best in business, Creating nonwovens that others cannot and create a Community of changemakers. The position of Business Analyst is new at Suominen and is ideal for an upcoming professional who wants to operate in a truly international environment and is passionate about making a difference. Moreover, Suominen offers possibilities for continuous development, competitive compensation and equal opportunities.

How to apply

For further information, please contact Mr. Hannu Sivula (SVP, HR) hannu.sivula@suominencorp.com.

Please apply for the position through our website by 23 February 2018. Don’t forget to attach your resume and expectation for compensation.

 

(See: Privacy Policy)

Avoin hakemus

 

Etsimme jatkuvasti parhaita osaajia – riippumatta iästä, etnisestä taustasta, sukupuolesta tai muista työn kannalta epäolennaisista asioista.

Suominen palkkaa jatkuvasti uusia ihmisiä esimerkiksi tuotekehitykseen, myyntiin, tuotantoon, taloushallintoon ja markkinointiin, mutta kaikki avoimet paikat eivät tule julkiseen hakuun. Avoimen hakemuksen lähettäjillä on siksi etulyöntiasema, kun uusien osaajien tarve tulee meille ajankohtaiseksi. Pidämme avoimet hakemukset tallessa kuusi kuukautta, ja uuden työpaikan avautuessa käymme ensin läpi avoimet hakemukset.

Kannattaa lähettää avoin hakemus.

 

(Rekisteriseloste: Työnhakijarekisteri)

Opiskelijat ja vastavalmistuneet

 

Suominen tarjoaa aika ajoin opiskelijoille ja vastavalmistuneille paikkoja esimerkiksi tuotekehityksessä, logistiikassa, tuotannossa ja taloushallinnossa. Olemme aina kiinnostuneita kunnianhimoisista ja lahjakkaista ihmisistä riippumatta opiskelualasta tai suuntautumisesta.

Jos olet kiinnostunut Suomisen opiskelijoille ja vastavalmistuneille tarjoamista mahdollisuuksista, lähetä avoin hakemus.

 

(Rekisteriseloste: Työnhakijarekisteri)