← Takaisin

Suominen haastaa yhdistämään älykästä teknologia kuitukankaisiin TexHackissa

Suominen on yrityskumppanina mukana TexHackissa, joka on Suomen Tekstiili & Muodin järjestämä kaksipäiväinen innovaatiotapahtuma. TexHackissa Suominen haastaa osallistujaryhmiä tutkailemaan, millaisia mahdollisuuksia piilee älykkään teknologian ja kuitukankaiden yhdistämisessä. Tapahtuma järjestetään 6.–7.11.2017 Helsingissä.

Neljän eri yrityksen edustajat ja tapahtuman fasilitaattorit auttavat osallistujaryhmiä parhaan ratkaisun kehittämisessä neljään erilaiseen haasteeseen. Hackathonin päätteeksi osallistujat esittelevät kehittämänsä ratkaisuehdotukset, ja yritysten edustajista sekä ulkopuolisista asiantuntijoista koostuva tuomaristo palkitsee parhaan ratkaisuehdotuksen 5 000 euron arvoisella rahapalkinnolla. Lisäksi ryhmillä on mahdollisuus neuvotella yhteistyön jatkamisesta yritysten kanssa.

”Suominen haluaa luoda kuitukankaita, joita muut eivät pysty luomaan. TexHackissa pyydämme kekseliäitä ihmisiä avuksi muuttamaan käsitystä siitä, mikä on mahdollista kuitukankaiden saralla”, kertoo Suomisen teknologiajohtaja Markku Koivisto. ”Haluaisimme, että kulutustavara-alan asiantuntijat, materiaaliekspertit sekä teknologia-ammattilaiset ja digitaalisen suunnittelun osaajat ottaisivat haasteen vastaan.”

 

Hae mukaan 12.10. mennessä.

 

Lue lisää TeckHackista.

Lähetä sähköpostia

Senior Vice President and Chief Technology Officer

Markku Koivisto +358 10 214 300