← Takaisin

Jon Arendt nimitetty Suomisen tuotepäälliköksi

Biologian ja ympäristötieteiden kandidaatti Jon Arendt on nimitetty Suominen Oyj:n tuotepäälliköksi 27.4.2015 alkaen. Hänellä on lähes 20 vuoden kokemus kuluttajatuotteista muun muassa terveydenhuollon ja hygieniatuotteiden aloilta. Lisäksi hänellä on Yhdysvalloissa ja maailmanlaajuisesti yli 30 patenttia tai patenttihakemusta muun muassa kuitukankaisiin, kodin puhtaanapitoon sekä henkilökohtaiseen hygieniaan liittyen. Ennen Suomiselle tuloaan Arendt toimi kuitukangasliiketoiminnan innovaatiojohtajana Nice Pak Productsilla. Aiemmin hän on toiminut päällikkötason tehtävissä NPS Corporationissa ja lisäksi tutkijana Kimberly-Clarkilla.

Arendt saa vastuulleen maailmanlaajuisen tuotehallinnan lasten- ja kodinhoitoon tarkoitettujen kuitukankaiden osalta. Hän työskentelee tiiviissä yhteistyössä Convenience-liiketoiminta-alueen myynnin, tuotehallinnan ja tuotekehityksen kanssa. Arendt on Yhdysvaltain kansalainen ja hänen toimipisteensä sijaitsee Green Bayssa, Yhdysvalloissa. Hän raportoi markkinointi- ja tuotehallintajohtaja Saara Söderbergille.

”Olen varma, että Jonin pitkä kokemus sekä tuotekehityksestä että ideoiden kaupallistamisesta auttaa Suomista saavuttamaan kasvutavoitteesta ja visionsa olla markkinalähtöinen tuotejohtaja”, Saara Söderberg sanoo.

Lisätietoja:
Saara Söderberg, markkinointi- ja tuotehallintajohtaja, p. 010 214 5223

Suominen lyhyesti

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin sekä terveydenhuollon sovelluksiin. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet – esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset - luovat lisäarvoa kuluttajien ja ammattilaisten käytössä eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja ja sillä on noin 600 työntekijää Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2014 oli 401,8 milj. euroa ja liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä 26,9 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.suominen.fi.