← Takaisin

Suominen Yhtymä Oyj:n hallituksen järjestäytyminen

Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus valitsi 21.10.2011 pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi Jorma Elorannan ja varapuheenjohtajaksi Mikko Maijalan. Hallituksen muut jäsenet ovat Risto Anttonen, Suvi Hintsanen ja Heikki Mairinoja.
Yrityskaupan toteutumisen myötä Suomisen 12.9.2011 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen ehdolliset päätökset koskien Yhtiön yhtiöjärjestyksen muuttamista, hallituksen kokoonpanoa, hallituksen jäsenten palkkioita sekä nimitystoimikunnan perustamista tulevat voimaan. Suominen on aikaisemmin antanut ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksiä koskevan pörssitiedotteen 12.9.2011.

Helsingissä 21.10.2011

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ

Hallitus

Lisätietoja: toimitusjohtaja Petri Rolig, puh. 010 214 300 talousjohtaja Arto Kiiskinen, puh. 010 214 300

Suominen valmistaa korkealaatuisia joustopakkauksia, kosteuspyyhkeitä ja kuitukankaita teollisuuden ja kaupan käyttöön. Yhtiö on merkittävä toimija Euroopassa jokaisella liiketoiminta-alueellaan. Suomisen yksiköt sijaitsevat Suomessa, Puolassa, Hollannissa ja Venäjällä. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2010 noin 173 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 900. Suominen on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä. www.suominen.fi