← Takaisin

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2012

Suomisen liikevoitto plussalle

Suomisen liiketulos kolmelta kuukaudelta oli voitolla. Vuosineljännes oli ensimmäinen, johon Home and Personalin luvut sisältyivät koko jaksolta. Liikevaihto raportoiduissa luvuissa kaksinkertaistui yrityshankinnan ansioista, mutta vertailukelpoinen pro forma -myynti väheni vuoden 2011 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Yhtiö on käynnistänyt laajamittaisen ohjelman yhdentymisestä koituvien hyötyjen saamiseksi. Yhtiön koko vuoden raportoidun liikevaihdon arvioidaan kasvavan ja tuloksen verojen jälkeen paranevan vuodesta 2011.
Toimitusjohtaja Nina Kopola:

”Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä paransimme merkittävästi tulostamme - saavutimme voitollisen liikevoiton. Liikevoitto parani sekä Pyyhintä että Joustopakkaukset segmenteissä. Liikevaihtomme yli kaksinkertaistui Ahlstrom Oyj:ltä hankitun Home and Personal liiketoiminnan ansiosta.

Ensisijainen tavoitteemme tänä vuonna on edelleen kannattavuuden parantaminen. Siksi olemme kannattavuuden parantamiseksi aloittaneet laajamittaisen erillisohjelman Home and Personal liiketoimintakauppaan liittyvien synergioiden ja kustannushyötyjen toteuttamiseksi. Tavoitteena on liikevaihtoon suhteutettuna saavuttaa kokoluokaltaan parin prosentin kustannushyötyjä.

Tämän vuoden aikana keskitymme myös yhtenäisten toimintatapojen luomiseen sekä yhtenäisen kulttuurin vahvistamiseen."

Liitteet