← Takaisin

Nimitystoimikunnan ehdotukset Suominen Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle

Suominen Oyj   Pörssitiedote 29.1.2014 klo 12.15

Suominen Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumäärä pysyy ennallaan ja olisi viisi (5) henkilöä ja että jäseniksi valitaan uudelleen Jorma Eloranta, Risto Anttonen, Suvi Hintsanen ja Hannu Kasurinen.

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että Suominen Oyj:n hallitukseen valitaan uudeksi jäseneksi Jaana Tuominen. Tuominen on toiminut Paulig Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2008 ja hän on Rautaruukki Oyj:n sekä Elintarviketeollisuusliiton hallituksen jäsen. Vuonna 1960 syntynyt Tuominen on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja Suomen kansalainen.

Suominen Oyj:n hallituksen jäsen Heikki Mairinoja on ilmoittanut, että hän ei ole enää käytettävissä hallituksen jäseniä valittaessa.

”Heikki Mairinoja on ollut Suominen Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2001 ja toimi hallituksen varapuheenjohtajana vuosina 2009 – 2011. Kiitän lämpimästi Heikki Mairinojaa hänen pitkäjänteisestä ja arvokkaasta panoksestaan Suominen Oyj:n hallituksessa”, toteaa Jan Lång, Suominen Oyj:n nimitystoimikunnan puheenjohtaja.

Nimitystoimikunta suosittaa, että hallitus valitsisi keskuudestaan hallituksen puheenjohtajaksi Jorma Elorannan ja varapuheenjohtajaksi Risto Anttosen.

Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtäviin. Kaikki ehdolla olevat henkilöt ovat riippumattomia yhtiöstä. Ehdolla olevat henkilöt ovat myös riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista lukuun ottamatta Risto Anttosta, joka on toiminut Ahlstrom Oyj:n toimitusjohtajana ja varatoimitusjohtajana viimeisen kolmen vuoden aikana ennen hallituksen jäsenyyden alkamista. Kaikkien ehdolle asetettujen henkilöiden hallitustyöskentelyn kannalta olennaiset tiedot on esitelty yhtiön internetsivuilla www.suominen.fi. Lisäksi Jaana Tuomisen ansioluettelo ja valokuva ovat tämän tiedotteen liitteenä.

Ehdotus hallituksen palkkioista

Suominen Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten palkkiot pysyisivät ennallaan ja olisivat seuraavat: Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio 50.000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajan vuosipalkkio 37.500 euroa ja muiden hallituksen jäsenten vuosipalkkio 28.000 euroa. Lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkioita siten, että kullekin hallituksen jäsenelle maksetaan 500 euron kokouspalkkio kokouksesta, joka pidetään hallituksen jäsenen kotimaassa ja 1.000 euron kokouspalkkio kokouksesta, joka pidetään muualla kuin hallituksen jäsenen kotimaassa. Vuosipalkkioista 60 % maksetaan rahana ja 40 % maksetaan Suominen Oyj:n osakkeina.

Edellä mainitusta palkkioista osakkeina luovutettava osakemäärä määritetään NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ylläpitämässä pörssikaupankäynnissä määräytyneen osakkeen arvon perusteella seuraavasti: osakkeen arvona käytetään osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia Suominen Oyj:n tammi-maaliskuun 2014 osavuosikatsauksen julkaisupäivää seuraavan kuukauden ajalla. Osakkeet luovutetaan hallituksen päätöksellä yhtiön hallussa olevista omista osakkeista viimeistään 6.6.2014.

Kulukorvaukset maksetaan yhtiön voimassa olevan matkustussäännön mukaisesti.

Suominen Oyj:n osakkeenomistajien pysyvän nimitystoimikunnan muodostavat yhtiökokouksen päätöksellä yhtiön kolmen suurimman osakkeenomistajan ilmoittamat edustajat. Nimitystoimikuntaan valittiin 4.9.2013 toimitusjohtaja Jan Lång, Ahlstrom Oyj, varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, ja toimitusjohtaja Risto Murto, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Suomisen hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta toimii nimitystoimikunnan neljäntenä jäsenenä. Nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Jan Lång.

Nimitystoimikunta teki kaikki esityksensä yksimielisesti. Suominen Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta ei osallistunut päätöksentekoon, kun nimitystoimikunta teki ehdotuksensa hallituksen palkkioista eikä päätettäessä nimitystoimikunnan suosituksesta hallituksen puheenjohtajaksi.

Suominen Oyj:n hallitus sisällyttää nimitystoimikunnan ehdotukset myöhemmin julkaistavaan yhtiökokouskutsuun. Suominen Oyj:n varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi 26.3.2014.


Suominen Oyj
Nina Kopola, toimitusjohtaja


Lisätietoja: Jan Lång, Suominen Oyj:n nimitystoimikunnan puheenjohtaja, puh. 010 888 4700


Suominen lyhyesti

Suominen toimittaa teollisuudelle ja kaupalle kuitukankaita ja joustopakkauksia, joiden loppukäyttäjiä ovat kuluttajat eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja. Yhtiö työllistää yli 1000 työntekijää Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Sen jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2012 oli 410,4 milj. euroa ja jatkuvien liiketoimintojen liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä 12,9 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.suominen.fi.

 

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.suominen.fi

Liitteet