Suominen-konsernin uutisia
Uutiset 2008
| 22.12.2008 | Täsmennys Suominen Yhtymä Oyj:n tulosarvioon Suominen kirjaa vuoden 2008 viimeiselle neljännekselle 4 miljoonaa euroa kertaluonteisia kuluja ja arvonalennuksia. Toiminnallisen liikevoiton ilman kertaeriä arvioidaan jäävän edellisvuotisesta. Vuoden kolmannessa osavuosikatsauksessa kuluvan vuoden toiminnallisen liikevoiton arvioitiin olevan enintään vuoden 2007 tasolla ja tuloksen verojen jälkeen olevan tappiollinen. |
| 09.12.2008 | Suomisen luottojärjestelyt allekirjoitettu Suominen on sopinut 66 miljoonan euron suuruisesta syndikoidusta luottojärjestelystä, jolla uudel-leenrahoitetaan nykyiset Suominen Yhtymä Oyj:n pankkivelat. Luottojärjestely koostuu 40 miljoonan euron määräisestä viiden vuoden lyhennyslainasta ja 26 miljoo-nan euron määräisestä alenevasta kolmen vuoden puiteluotosta. Luoton pääjärjestäjä on Sampo Pankki ja muut järjestäjäpankit ovat Pohjola ja Nordea. Suominen on lisäksi sopinut Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen kanssa 4 miljoonan euron suuruisesta seitsemän vuoden pituisesta TyEL-rahastolainauksesta, joka on Vakuutusosakeyhtiö Garantian takaama. Lainat ovat vakuudellisia. Tampere, 9.12.2008 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ Arto Kiiskinen Talousjohtaja Lisätietoja: talousjohtaja Arto Kiiskinen, puh. 010 214 300 |
| 05.12.2008 | Taloustiedottaminen ja varsinainen yhtiökokous vuonna 2009 Suominen Yhtymä Oyj julkaisee vuonna 2009 seuraavat taloustiedotteet: Tilinpäätöstiedote 11.2.2009 Vuosikertomus viikolla 10 Osavuosikatsaus tammi - maaliskuu 29.4.2009 Osavuosikatsaus tammi - kesäkuu 24.7.2009 Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 22.10.2009 Kaikki taloudelliset katsaukset julkaistaan myös englanninkielisinä käännöksinä. Varsinainen yhtiökokous pidetään 20.3.2009. Tampereella 5.12.2008 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ Petri Rolig toimitusjohtaja |
| 20.11.2008 | Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n mukainen ilmoitus omistusoikeuden muuttumisesta Suominen Yhtymä Oyj on tänään saanut Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n mukaisen ilmoituksen omistusosuuden muuttumisesta: 19.11.2008 tehdyn osakekaupan johdosta Etra Invest Oy:n osuus Suominen Yhtymä Oyj:n osakepääomasta ja äänimäärästä on ylittänyt 5 prosentin rajan ja on nyt 1 359 799 osaketta, mikä vastaa 5,73 prosenttia yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä. Suominen Yhtymä Oyj:n kaupparekisteriin merkitty osakepääoma koostuu yhteensä 23 720 112 osakkeesta, joilla kullakin on yksi ääni. Tampere, 20.11.2008 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ Arto Kiiskinen Talousjohtaja Lisätietoja: talousjohtaja Arto Kiiskinen, puh. 010 214 300 |
| 10.11.2008 | Omien osakkeiden hankinnan päättyminen OMIEN OSAKKEIDEN HANKINNAN PÄÄTTYMINEN Suominen Yhtymä Oyj:n 28.10.2008 ilmoittama omien osakkeiden hankinta on saatettu päätökseen. Suominen on hankkinut NASDAQ OMX Helsingin kautta 4. - 7.11.2008 välisenä aikana 50 000 omaa osakettaan 0,67 euron keskihintaan. Osakkeiden kokonaishankintahinta on 33 721,86 euroa. Tehtyjen hankintojen jälkeen yhtiöllä on hallussaan 55 057 omaa osaketta. Helsinki, 10.11.2008 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ Hallitus |
| 07.11.2008 | Omien osakkeiden hankinta 7.11.2008 |
| 05.11.2008 | Omien osakkeiden hankinta 5.11.2008 |
| 04.11.2008 | Omien osakkeiden hankinta 4.11.2008 |
| 28.10.2008 | Suominen käynnistää omien osakkeiden hankinnan Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus on päättänyt käyttää 27.3.2008 pidetyn varsinainen yhtiökokouksen myöntämää valtuutusta omien osakkeiden hankintaan. Valtuutuksen mukaisesti osakkeet hankitaan käytettäväksi osana yhtiön kannustinjärjestelmää. Osakkeita hankitaan enintään 50 000 kappaletta hankintahetken markkinahintaan NASDAQ OMX Helsingin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Omien osakkeiden hankinta alkaa aikaisintaan 4.11.2008 ja se jatkuu kunnes edellä mainittu määrä on hankittu tai viimeistään 31.12.2008. |
| 22.10.2008 | Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2008 SUOMISEN TULOS TAPPIOLLA, KASSAVIRTA POSITIIVINEN Suominen Yhtymä Oyj:n liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 55,2 miljoonaa euroa (55,7). Liikevoitto oli -0,8 miljoonaa euroa (0,5), voitto ennen veroja oli -2,0 miljoonaa euroa (-0,5) ja verojen jälkeen -1,5 miljoonaa euroa (-0,3). Yhdeksän kuukauden liikevaihto oli 164,8 miljoonaa euroa (161,2). Liikevoitto oli -0,3 miljoonaa euroa (2,2), voitto ennen veroja -3,8 miljoonaa euroa (-0,6) ja verojen jälkeen -2,9 miljoonaa euroa (-0,4). Raaka-ainehintojen voimakkaat liikkeet jatkuivat varsinkin joustopakkauksissa käytettävien muovien osalta. Kesän toimituksille hintanoteeraukset nousivat ennätyskorkealle, mutta syksyllä hinnat ovat alentuneet. Raaka-aineiden hinnannousujen aiheuttamat kustannukset, joita ei ole saatu kompensoitua myyntihinnoilla, olivat katsauskaudella 2 miljoonaa euroa korkeammat kuin edellisvuonna. Määrien aleneminen, varastojen purku ja sopimushintojen alennukset ovat heikentäneet liikevoittoa noin 3 miljoonalla eurolla vuoden 2007 vastaavasta jaksosta. Palkka- ja energiakustannukset ovat nousseet 2 miljoonalla eurolla. Yhtiön toiminnan tehostamisohjelma on säästänyt edellisvuotisesta 4,5 miljoonaa euroa. |
| 22.10.2008 | Esitys 1.1. - 30.9.2008 |
| 18.07.2008 | Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2008 KUSTANNUSPAINEET JATKUIVAT Suominen Yhtymä Oyj:n liikevaihto toisella vuosineljänneksellä oli 55,2 miljoonaa euroa (51,2). Liikevoitto oli 0,6 miljoonaa euroa (0,5), voitto ennen veroja oli -0,6 miljoonaa euroa (-0,4) ja verojen jälkeen -0,4 miljoonaa euroa (-0,3). Liikevaihto ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 109,6 miljoonaa euroa (105,5). Liikevoitto oli 0,5 miljoonaa euroa (1,7), voitto ennen veroja -1,8 miljoonaa euroa (-0,1) ja verojen jälkeen -1,3 miljoonaa euroa (-0,1). Raaka-aineiden hintojen nousu taittui keväällä, mutta kesän toimituksille hintanoteeraukset ovat jälleen nousseet. Raaka-aineiden hinnannousut, viive nousujen siirtymisessä myyntihintoihin ja sopimuspohjaiset hinnanalennukset ovat heikentäneet jalostuksen katetta noin 2 miljoonalla eurolla. Energia- ja palkkakustannukset ovat nousseet noin 1,5 miljoonalla eurolla. Yhtiön kustannusohjelma on säästänyt edellisvuotisesta noin 2,5 miljoonaa euroa. |
| 18.07.2008 | Esitys 1.1. - 30.6.2008 |
| 14.07.2008 | Mikko Pellinen Suominen Joustopakkausten toimialajohtajaksi DI Mikko Pellinen, 39, on nimitetty Suominen Joustopakkausten toimialajohtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa toimessaan viimeistään 1.11.2008. |
| 02.06.2008 | Kuluttajat innostuivat muovikassien kierrättämisestä Muovikassien hyödyntäminen Suomessa on lisääntynyt nopeasti. Kuluttajille suunnattuja muovikassien kierrätyspisteitä on avattu eri puolille Suomea jo noin 60. Pisteet sijaitsevat pääasiassa päivittäistavarakauppojen pullonpalautuspisteiden yhteydessä. L&T ja Suominen Joustopakkaukset avasivat ensimmäisen kuluttajille suunnatun muovikassien kierrätyspisteen vuosi sitten. |
| 23.04.2008 | Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2008 KORKEAT RAAKA-AINEKUSTANNUKSET PITIVÄT SUOMISEN TAPPIOLLA Suominen Yhtymä Oyj:n liikevaihto ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 54,5 miljoonaa euroa (54,3). Liikevoitto oli –0,1 miljoonaa euroa (1,3), voitto ennen veroja oli –1,2 miljoonaa euroa (0,3) ja verojen jälkeen –0,9 miljoonaa euroa (0,2). Raaka-aineiden ja etenkin viskoosin hinnat jatkoivat nousuaan ja olivat sekä edellisvuoden ensimmäistä että viimeistä neljännestä korkeammat. Raaka-aineiden hinnannousut ja eräiden asiakkaiden pitkäaikaissopimuksiin sisältyvät hinnanalennukset heikensivät tulosta 1,5 miljoonaa euroa. Toiminnan tehokkuuden parantamista ja säästöohjelmien läpivientiä jatkettiin. |
| 23.04.2008 | Esitys 1.1. - 31.3.2008 |
| 15.04.2008 | Suominen Joustopakkausten yhteistoimintaneuvottelut päätökseen Suominen Joustopakkausten Tampereen ja Nastolan tehtailla maaliskuussa aloitetut yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelujen seurauksena Suominen Joustopakkaukset irtisanoo 20 henkilöä, minkä lisäksi 9 henkilön osalta on sovittu eläke- tms. järjestelyistä. |
| 03.04.2008 | Suomisen toimitusjohtaja vaihtuu Suominen Yhtymä Oyj:n toimitusjohtaja Kalle Tanhuanpää eroaa yhtiön palveluksesta siirtyäkseen toisen yrityksen palvelukseen. Hän jatkaa Suomisen toimitusjohtajana 30.4.2008 asti ja yhtiön palveluksessa 16.5.2008 asti. Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus on tänään nimittänyt DI Petri Roligin, 44, yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 1.5.2008 alkaen. |
| 31.03.2008 | Omien osakkeiden luovutus Hallituksella olevan valtuutuksen perusteella omia osakkeita luovutettiin Suominen Yhtymä Oyj:n hallituksen jäsenille osana hallituspalkkioita. |
| 27.03.2008 | Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous ja hallituksen järjestäytyminen Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätöksen tilivuodelta 2007 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja toimitus-johtajalle. Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2007 ei jaeta osinkoa. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja luovuttamisesta. |
| 17.03.2008 | Paul-Erik Toivo Suomisen Pyyhkeet ja kuitukankaat -toimialan johtajaksi Dipl.ekon. Paul-Erik Toivo, 51, on nimitetty 17.3.2008 alkaen Suomisen Pyyhkeet ja kuitukankaat –toimialan johtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi. |
| 10.03.2008 | Suomisen vuosikertomus ja vuosikooste 2007 julkaistu Suominen Yhtymä Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2007 on julkaistu suomen- ja englanninkielisenä. |
| 10.03.2008 | Vuosikertomus 2007 |
| 10.03.2008 | Vuosikooste 2007 |
| 05.03.2008 | Suominen laski pääomalainan liikkeeseen Suominen Yhtymä Oyj on tänään laskenut liikkeeseen 10 miljoonan euron määräisen Osakeyhtiölain 12 luvun mukaisen pääomalainan. |
| 26.02.2008 | Suominen aloittaa yt-neuvottelut Tampereella ja Nastolassa Suominen Joustopakkaukset käynnistää yhteistoimintaneuvottelut 3.3.2008 Tampereen ja Nastolan tehtailla. Mahdollisten henkilöstövähennysten arvioidaan koskevan noin 50 henkilöä. |
| 11.02.2008 | Yhtiökokouskutsu Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus päätti kokouksessaan 11.2.2008 kutsua koolle varsinaisen yhtiökokouksen pidettäväksi torstaina 27. päivänä maaliskuuta 2008. |
| 11.02.2008 | Tilinpäätöstiedote 1.1. - 31.12.2007 Vuonna 2007 Suominen paransi vertailukelpoista liiketoiminnan tulostaan edellisvuotisesta, mutta tulos oli vielä tappiollinen. |
| 11.02.2008 | Esitys 1.1. - 31.12.2007 |
| 21.01.2008 | Täysin uudenlainen tapa pakata kahvileipiä F.K. Trube on tuonut markkinoille uudet Trube Voi- ja Kanelikierrepitkot, jotka on pakattu ensimmäisinä kahvileipinä uudelleensuljettaviin pakkauksiin. |
| 18.01.2008 | Suominen kirjaa liikearvoa alas ja jatkaa tehostamistoimenpiteitä Suominen Yhtymä Oyj kirjaa vuoden 2007 viimeiselle neljännekselle 8 miljoonan euron kassavirtaan vaikuttamattomat arvonalennukset liikearvon kirjanpitoarvoihin, jotka liittyvät Kosteuspyyhkeiden ja Kuitukankaiden liiketoimintaan. |