Suominen-konsernin uutisia
Suominen valmistelee noin 10 miljoonan euron merkintäetuoikeusantia
26.05.10Teidän tulee lukea tämän sivun sisältämät tiedot ennen kuin jatkatte eteenpäin.
Seuraavien internetsivujen sisältämät tiedot on tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka asuvat Suomessa. Tietoja ei saa luovuttaa Yhdysvaltojen kansalaiselle tai asukkaalle tai Yhdysvaltojen vuoden 1933 arvopaperimarkkinalain muutoksineen (the U.S. Securities Act of 1933) Regulation S-säännöksessä määritellyille muille yhdysvaltalaisille henkilöille. Tietoja ei saa luovuttaa, julkaista tai levittää Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Kanadassa, Australiassa, Japanissa tai muussa maassa, jossa se olisi kyseisen maan lakien tai määräysten vastaista.
Tällä sivulla oleva teksti soveltuu seuraavilla internetsivuilla oleviin arvopapereiden tarjoamista koskeviin tietoihin ja niiden yhteydessä esitettäviin muihin tietoihin, minkä vuoksi Teidän tulee lukea huolellisesti tämä teksti ennen kyseisten tietojen lukemista, arvioimista tai muuta hyväksikäyttämistä. Kun kirjaudutte näille internetsivuille, sitoudutte samalla noudattamaan seuraavia ehtoja mukaan lukien ehtoihin milloin tahansa tehtävät muutokset, joista saatte tiedon kirjautuessanne näille internetsivuille.
Seuraavat arvopapereiden tarjoamista koskevat tiedot eivät missään olosuhteissa muodosta Suominen Yhtymä Oyj:n ("Suominen Yhtymä") arvopapereiden myyntitarjousta tai ostokehotusta missään muussa maassa kuin Suomessa. Arvopapereita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinalain Regulation S-säännöksessä määriteltyjen yhdysvaltalaisten henkilöiden lukuun tai hyödyksi ilman Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinalain tai soveltuvien osavaltioiden arvopaperimarkkinalakien mukaista rekisteröintiä tai poikkeuslupaa rekisteröinnistä. Suominen Yhtymä ei aio rekisteröidä mitään arvopapereita koskevaa tarjousta tai mitään osaa siitä Yhdysvalloissa taikka tekemään sen arvopapereita koskevaa julkista tarjousta Yhdysvalloissa.
Seuraavien internetsivujen sisältämät tiedot on tarkoitettu ainoastaan henkilöille Iso-Britannian ulkopuolella. Näitä henkilöitä yhdessä tiettyjen muiden henkilöiden kanssa, joille tiedot voidaan laillisesti luovuttaa, kutsutaan "Asiaankuuluviksi tahoiksi". Suominen Yhtymän arvopaperit ovat vain Asiaankuuluvien tahojen saatavilla. Näiden arvopapereiden merkintää, ostamista tai muuta hankkimista koskeva kehotus, tarjous tai sopimus on tarkoitettu vain Asiaankuuluville tahoille. Muiden kuin Asiaankuuluvien tahojen ei tule tehdä päätöksiä seuraavien internetsivujen tai niiden sisällön perusteella.
Seuraavilla sivulla olevia tietoja ei saa luovuttaa eteenpäin tai levittää muille henkilöille, eikä sitä saa jäljentää millään tavoin. Tämän tiedon eteenpäin luovuttaminen, levittäminen, jäljentäminen tai paljastaminen kokonaan tai osittain on kiellettyä. Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen voi olla vastoin Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinalain säännöksiä tai muiden valtioiden soveltuvia lakeja.
Näillä internetsivuilla olevat tiedot ovat sähköisessä muodossa. Pyydämme huomioimaan, että tällä tavoin levitettävät asiakirjat voivat muuttua sähköisen lähetyksen aikana. Tästä johtuen Suominen Yhtymä, Suominen Yhtymän arvopapereita koskevan tarjouksen järjestäjä tai mikään taho, jolla on määräysvalta Suominen Yhtymän tai Suominen Yhtymän arvopapereita koskevan tarjouksen järjestäjän suhteen tai kukaan Suominen Yhtymän tai Suominen Yhtymän arvopapereita koskevan tarjouksen järjestäjän tai niiden tytäryhtiöiden hallituksen jäsenistä, johtajista, työntekijöistä tai edustajista eivät ole vastuussa eroista näillä internetsivuilla sähköisessä muodossa olevien tietojen ja pyynnöstä Suominen Yhtymältä paperiversiona saatavien asiakirjojen välillä.
Vahvistus: Ollaksenne oikeutettu tutustumaan näiden internetsivujen sisältämiin tietoihin tai tekemään Suominen Yhtymän arvopapereita koskevan sijoituspäätöksen, Teidän tulee vahvistaa, että alla luetellut kohdat (i)-(v) pitävät osaltanne paikkansa. Kirjautumalla näille internetsivuille vahvistatte, että (i) ette asu Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Kanadassa, Australiassa, Japanissa tai muussa maassa jossa Suominen Yhtymän arvopapereiden tarjoamista koskevan aineiston levittäminen tai sellaisessa tarjouksessa tarjottavien arvopapereiden merkitseminen ei tapahtuisi kyseisen valtion lakien ja määräysten mukaisesti, (ii) ette ole yhdysvaltalainen henkilö (Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinalain Regulation S-säännöksen tarkoittamassa merkityksessä); (iii) olette tällä hetkellä Suomessa; (iv) hyväksytte näiden tietojen toimittamisen sähköisessä muodossa; ja (v) olette lukenut tällä sivulla olevat tiedot ja ehdot ja hyväksytte ne.
Hyväksyn
Uutiset 2010
| 02.09.2010 | Suomisen liiketuloksen arvioidaan olevan tappiollinen Suominen on koko vuoden liikevaihtoa koskevissa näkymissään arvioinut toimitusmäärien kasvavan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla alkuvuoteen nähden, mutta jäävän vuoden 2009 tasosta. Koko vuoden liikevoiton on arvioitu olevan alempi kuin vuonna 2009 alkuvuonna tapahtuneiden myyntimäärien laskun ja raaka-ainekustannusten nousun takia. |
| 02.09.2010 | Suominen Joustopakkaukset aloittaa yhteistoimintaneuvottelut Suomessa Suominen Joustopakkaukset Oy, joka kuuluu Suominen Yhtymä -konserniin, aloittaa yhteistoimintaneuvottelut Suomessa 13.9.2010. Tänäänannettu neuvotteluesitys koskee koko Suominen Joustopakkaukset Oy:n henkilöstöä sekä Tampereella työskenteleviä Suominen Yhtymä Oyj:n toimihenkilöitä. Mahdollisten irtisanomisten arvioidaan koskevan noin 120 henkilöä. Mahdolliset irtisanomiset toteutetaan yt-neuvottelujen päätyttyä lokakuun 2010 ja kesän 2011 välisenä aikana. |
| 29.07.2010 | Omien osakkeiden hankinnan päättyminen Suominen Yhtymä Oyj:n 18.2.2010 ilmoittama omien osakkeiden hankinta on saatettu päätökseen. Suominen on hankkinut NASDAQ OMX Helsingin kautta 26.2. - 27.7.2010 välisenä aikana 200 000 omaa osakettaan noin 1,06 euron keskihintaan. Osakkeiden kokonaishankintahinta on 212 701,26 euroa. |
| 27.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 27.07.2010 |
| 26.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 26.07.2010 |
| 22.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 22.07.2010 |
| 21.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 21.07.2010 |
| 20.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 20.07.2010 |
| 19.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 19.07.2010 |
| 19.07.2010 | Esitys 1.1. - 30.6.2010 |
| 19.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 16.07.2010 |
| 19.07.2010 | Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2010 Osakeanti vahvisti tasetta, tulos tappiolla Suominen Yhtymä Oyj:n liikevaihto toisella vuosineljänneksellä oli 44,1 miljoonaa euroa (43,4). Liikevoitto oli 0,0 miljoonaa euroa (1,6), tulos ennen veroja -1,0 miljoonaa euroa (0,0) ja verojen jälkeen -0,8 miljoonaa euroa (0,1). |
| 12.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 12.07.2010 |
| 09.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 08.07.2010 - korjaus |
| 09.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 08.07.2010 |
| 07.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 07.07.2010 |
| 05.07.2010 | Omien osakkeiden hankinta 02.07.2010 |
| 01.07.2010 | Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 §:n mukainen ilmoitus omistusoikeuden muuttumisesta Suominen Yhtymä Oyj on tänään saanut Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n mukaisen ilmoituksen omistusosuuden muuttumisesta: Suomisen osakeannissa tehtyjen merkintöjen johdosta Mikko Maijalan osuus yhdessä hänen määräysvallassaan olevan Maijala Investment Oy:n kanssa Suominen Yhtymä Oyj:n osakepääomasta ja äänimäärästä on ylittänyt 5 prosentin rajan ja on nyt 2 422 633 osaketta, mikä vastaa 5,1 prosenttia yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä. |
| 01.07.2010 | Suominen Yhtymän uudet osakkeet merkitty kaupparekisteriin |
| 30.06.2010 | Suominen Yhtymän merkintäetuoikeusannin lopullinen tulos |
| 24.06.2010 | Suominen Yhtymän merkintäetuoikeusanti ylimerkittiin |
| 14.06.2010 | Täydennys Suominen Yhtymä Oyj:n 4.6.2010 päivättyyn esitteeseen |
| 11.06.2010 | Suominen Yhtymän hallituksen jäsen Heikki Mairinoja tuomittu tiedottamisrikoksista sakkorangaistukseen Suominen Yhtymä Oyj:n hallituksen jäsen Heikki Mairinoja on ollut syytettynä arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta koskien Perlos Oyj:n tiedonantovelvollisuutta vuodenvaihteessa 2002 - 2003. Helsingin käräjäoikeus oli 27.6.2008 hylännyt asiaa koskevan syytteen. |
| 04.06.2010 | Suominen Yhtymän merkintäetuoikeusannin esite on julkaistu |
| 01.06.2010 | Suominen Yhtymän hallitus on päättänyt merkintäoikeusannista ja sen ehdoista |
| 01.06.2010 | Suominen Yhtymä Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset Suominen Yhtymä Oyj:n tänään pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhteensä enintään 30 000 000 uuden osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa maksullisessa osakeannissa. Hallituksella on oikeus päättää annin suuntaamisesta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen. |
| 26.05.2010 | Suominen valmistelee noin 10 miljoonan euron merkintäetuoikeusantia |
| 10.05.2010 | Kutsu Suominen Yhtymä Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen Suominen Yhtymä Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 1.6.2010 klo 10.00 Finlandia-talon B-salissa, osoitteessa Mannerheimintie 13 e, Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo 9.30. |
| 22.04.2010 | Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2010 Suomisen ensimmäinen vuosineljännes tappiolla Suominen Yhtymä Oyj:n liikevaihto ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 40,6 miljoonaa euroa (46,9). Liikevoitto oli -0,3 miljoonaa euroa (3,6), tulos ennen veroja -1,5 miljoonaa euroa (2,0) ja verojen jälkeen -1,1 miljoonaa euroa (1,5). Liikevaihto aleni 14 prosenttia edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Syinä laskuun olivat kosteuspyyhkeiden hintojen aleneminen ja kuitukankaiden toimitusmäärien pienentyminen.Tulos oli tappiollinen. Tulosta rasittivat jo mainittu liikevaihdon aleneminen sekä raaka-aineiden ja energiakustannusten nousu. Kustannusten nousun siirrossa myyntihintoihin on viivettä. Vertailujaksolla 2009 raaka-aineiden hinnat olivat alhaiset. Investoinnit pidettiin edelleen alhaisella tasolla. Valmisvarastot kasvoivat, kun tuotantoa tehtiin varastoon kevään myöhempää menekkiä varten. |
| 22.04.2010 | Esitys 1.1. - 31.3.2010 |
| 01.04.2010 | Omien osakkeiden luovutus Hallituksella olevan valtuutuksen perusteella omia osakkeita luovutettiin Suominen Yhtymä Oyj:n hallituksen jäsenille osana hallituspalkkioita. |
| 23.03.2010 | Suominen Yhtymä Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätöksen tilivuodelta 2009 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 2009 jaetaan osinkoa 0,02 euroa osakkeelle. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen yhtiöjärjestyksen 11 §:n muuttamiseksi sekä valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja luovuttamisesta. Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 23.3.2010. Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Mikko Maijala ja kokouksen puheenjohtajana toimi asianajaja, varatuomari Jukka Laitasalo. |
| 23.03.2010 | Suominen Yhtymä Oyj:n vuoden 2010 näkymät Suomisen tuotteiden kysyntä ja toimitukset asiakkaille ovat vuoden 2010 alussa olleet arvioitua alemmat ja alemmat kuin vastaavana aikana edellisvuonna. Suomen satamalakko on vaikuttanut etenkin Kuitukankaiden vientitoimituksiin. Suomisen raaka-aine- ja energiakustannukset ovat nousseet selvästi alkuvuonna, eikä kustannusnousuja ole vielä saatu siirretyksi myyntihintoihin. Tämän seurauksena ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen arvioidaan olevan tappiollinen. |
| 09.03.2010 | Suominen Kuitukankaiden yt-neuvottelut päätökseen Suominen Kuitukankaiden Nakkilan tehdasta koskevat yhteistoimintaneuvottelut on saatettu päätökseen. |
| 02.03.2010 | Suomisen vuosikertomus ja vuosikooste 2009 julkaistu Suominen Yhtymä Oyj:n vuosikertomus ja tilinpäätös vuodelta 2009 on julkaistu suomen- ja englanninkielisenä. |
| 18.02.2010 | Suominen käynnistää omien osakkeiden hankinnan Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus on päättänyt käyttää 20.3.2009 pidetyn varsinainen yhtiökokouksen myöntämää valtuutusta omien osakkeiden hankintaan. Valtuutuksen mukaisesti osakkeet hankitaan käytettäväksi osana yhtiön kannustinjärjestelmää. Osakkeita hankitaan enintään 200 000 kappaletta hankintahetken markkinahintaan NASDAQ OMX Helsingin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. |
| 12.02.2010 | Kutsu Suominen Yhtymä Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Suominen Yhtymä Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 23.3.2010 klo 13.00 alkaen Ravintola Palacen Konferenssisalissa, Eteläranta 10, Helsinki. |
| 11.02.2010 | Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus päätti avainhenkilöiden kannustusjärjestelmästä Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus on päättänyt vuodelle 2010 Suominen Yhtymä -konsernin avainhenkilöiden sitouttavasta osakebonusjärjestelmästä, joka täydentää avainhenkilöiden vuosibonusjärjestelmää. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön. |
| 11.02.2010 | Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Suominen Yhtymä Oyj:n selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2009 on luettavissa yhtiön internet-sivuilta osoitteessa www.suominen.fi. Tampereella 11.2.2010 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ Arto Kiiskinen Talousjohtaja |
| 11.02.2010 | Tilinpäätöstiedote 1.1. - 31.12.2009 Vuoden 2009 kassavirta oli vahva ja tulos voitollinen Suomisen liiketoiminnan tulos parani edellisvuotisesta ja voitto ennen veroja oli 1,0 miljoonaa euroa (-8,8). Tulokseen sisältyy kertaluonteisia kuluja 1,2 miljoonaa euroa (4,1). Suominen Yhtymä Oyj:n liikevaihto vuonna 2009 oli 179,4 miljoonaa euroa ja se aleni 16 prosenttia edellisvuodesta. Voitto verojen jälkeen oli 0,9 miljoonaa euroa (-7,2). Tulos osaketta kohti oli 0,04 euroa (-0,31). Hallitus esittää, että tilikaudelta jaetaan osinkoa 0,02 euroa osakkeelle. |
| 11.02.2010 | Esitys 1.1. - 31.12.2009 |
| 11.02.2010 | Suominen Kuitukankailta lomautusvaroitus Yleisen markkinatilanteen takia ja asiakkaiden ilmoittamien arvioiden perusteella Suomisen valmistamien kuitukankaiden kysynnän ennustetaan alenevan tilapäisesti. Tämän vuoksi Suominen Kuitukankaat -yksikössä aloitetaan koko Nakkilan tehtaan henkilöstöä, noin 180 henkilöä, tai sen organisaation osia koskevat yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista lomautuksista. Lomautustarpeen arvioidaan olevan enintään 24 päivää ja mahdolliset lomautukset toteutetaan lyhyemmissä jaksoissa helmi- ja heinäkuun välisenä aikana 2010. |