Tiedonantopolitiikka
Sijoittajaviestinnän periaatteet
Suominen noudattaa tiedottamisessaan pääomamarkkinoille Suomen arvopaperimarkkinalain määräyksiä, Finanssivalvonnan ja NASDAQ OMX Helsingin antamia määräyksiä ja ohjeita sekä muita viranomaismääräyksiä.
Sijoittajaviestinnän tehtävänä on välittää markkinoille luotettavaa, riittävää ja ajantasaista tietoa yhtiön osakkeen arvonmäärityksen perustaksi. Sijoittajaviestinnässään Suominen noudattaa tasapuolisuuden periaatetta.
Sijoittajatieto julkaistaan pörssitiedotteena NASDAQ OMX Helsingin kautta ja se toimitetaan samanaikaisesti keskeisille tiedotusvälineille. Yhtiö pyrkii julkaisemaan tiedot viivytyksettä myös internet-sivuillaan suomeksi ja englanniksi.
Vastuut
Yhtiön taloustiedottamisesta ja sijoittajaviestinnästä vastaavat konsernin toimitusjohtaja ja talousjohtaja. Heidän lisäkseen vain hallituksen puheenjohtaja voi antaa yhtiön taloutta ja kehitystä koskevia lausuntoja ja kommentoida taloudellisiin tietoihin tai tulokseen liittyviä asioita. Hallitus hyväksyy merkittävät pörssitiedotteet.
Tiedotettavat asiat
Suominen julkaisee tiedot päätöksistä, muista seikoista tai olosuhteista, jotka ovat yhtiön arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavia. Tiedottamista arvioidaan olennaisuuden näkökulmasta. Asian olennaisuuteen voi vaikuttaa paitsi euromäärä, myös sen strateginen merkittävyys liiketoiminnassa.
Tiedottamisen piiriin kuuluvat säännölliseen tiedonantovelvollisuuteen lukeutuva tilinpäätös- ja osavuosikatsausraportointi sekä jatkuvan tiedonantovelvollisuuden puitteissa tiedotettavat seikat.
Säännöllisissä taloudellisissa katsauksissa on kuvaus yhtiön tuloksen ja taloudellisen aseman kehityksestä katsauskaudella suhteessa edellisen tilikauden vastaaviin ajanjaksoihin sekä verrattuna siihen, minkälaisia arvioita yhtiö on etukäteen antanut. Katsauksissa analysoidaan liikevaihdon muutoksia ja kannattavuuteen vaikuttaneita kustannustekijöitä ja kerrotaan merkittävistä muutoksista yhtiön rahoitustilanteessa.
Jatkuvan tiedonantovelvollisuuden puitteissa julkistetaan olennainen tieto pörssitiedotteena. Olennaista osakkeen arvoon vaikuttavia tietoja ovat mm. muutokset yhtiön johdossa, tulevaisuudennäkymät ja tulosvaroitukset, merkittävät investoinnit, lainajärjestelyt ja yrityskaupat, merkittävät muutokset liiketoimintaympäristössä, merkittävä liiketoiminnan uudelleen suuntaaminen tai uusi yhteistyöjärjestely, merkittävän oikeudellisen prosessin vireille tulo tai siinä annettu päätös sekä merkittävä viranomaisen tekemä päätös.
Sen lisäksi, mitä eri määräyksissä ja ohjeissa todetaan, Suominen noudattaa tiedottamisessaan seuraavia periaatteita:
- Konserni pyrkii antamaan perustellun arvion yhtiön tulevasta kehityksestä. Arviota ei kuitenkaan anneta, jos tulevaisuutta koskeva epävarmuus on merkittävä. Tulevaisuudennäkymät voidaan antaa joko tulevaa kehitystä kuvaavina yleisluonteisina näkyminä tai yksityiskohtaisempina tulosennusteina. Tulevaisuuden ennusteen yhteydessä pyritään myös kuvaamaan yhtiön lähiajan merkittävimmät epävarmuustekijät.
- Asiakkaiden kanssa tehdyt sopimukset ovat yleensä puitesopimuksia, joiden tarkoituksena on ohjata toimintaa. Sellaisenaan sopimusten mukaiset toimitukset eivät välttämättä täyty. Suominen ei pääsääntöisesti tiedota asiakkaiden kanssa tehdyistä kaupallisista sopimuksista niiden luottamuksellisuuden tähden.
- Yrityskaupoista, joilla arvioidaan olevan olennainen vaikutus pörssikurssiin, tiedotetaan yrityskauppojen tiedottamista koskevien sääntöjen mukaisesti, kun sitova sopimus on allekirjoitettu tai kun sopimustilanne muuten antaa varmuutta kaupan toteutumiselle.
Kanavat ja tapaamiset
Suominen julkistaa tapahtumakalenterin tilinpäätöstiedotteen ja osavuosikatsausten suunnitelluista julkaisupäivistä. Tapahtumakalenteri on nähtävillä myös yhtiön internet-sivuilla. Yhtiö järjestää sijoittajatapaamisia säännöllisesti tilinpäätöstiedotteen ja osavuosikatsausten julkistamisen yhteydessä. Sijoittajia tavataan lisäksi yhtiön ja muiden tahojen järjestämissä sijoittajatilaisuuksissa.
Yhtiö noudattaa ns. silent period -jaksoa, jolloin tuloskauden päättymisen ja kyseistä kautta koskevan tulostiedotteen julkistamisen välisenä aikana ei sijoittajatapaamisia järjestetä eikä konsernin tulosta ja kehitystä kommentoida.