Sisäpiiri
Sisäpiiriohjeet
Suominen Yhtymä -konsernissa noudatetaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n 2.6.2008 vahvistamaa sisäpiiriohjetta sekä hallituksen hyväksymää yhtiön omaa sisäpiiriohjetta.
Yhtiön julkisiin sisäpiiriläisiin kuuluvat hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja sekä päävastuullinen tilintarkastaja. Yrityskohtaisiin pysyviin sisäpiiriläisiin kuuluvat yhtiön johtoryhmän jäsenet ja määrätyt taloushallinnon henkilöt. Laajoista tai muuten merkittävistä hankkeista pidetään hankekohtaista sisäpiirirekisteriä. Sisäpiirivastaavana toimii talousjohtaja.
Yhtiön sisäpiiriläiset eivät saa käydä kauppaa yhtiön liikkeeseen laskemilla arvopapereilla ajanjaksona, joka alkaa kauden päättymisestä ja päättyy kyseistä kautta koskevan osavuosikatsauksen tai tilinpäätöstiedotteen julistamiseen (suljettu ikkuna). Sisäpiiriläisten on pyydettävä sisäpiirivastaavalta arvio suunnittelemansa osakekaupan lain- ja ohjeenmukaisuudesta.
Sisäpiiriläisten omistustiedot
Suominen Yhtymä -konsernin julkisten sisäpiiriläisten omistustiedot ovat nähtävillä Euroclear Finland Oy:n SIRE-järjestelmästä osoitteessa Urho Kekkosen katu 5 C, Helsinki sekä NetSire-palvelussa.