a
a
a

Hallitus

Kokoonpano

Yhtiöjärjestyksen mukaan Suominen Yhtymä Oyj:n hallitukseen kuuluu vähintään kolme ja enintään seitsemän jäsentä. Hallituksen jäsenet valitsee varsinainen yhtiökokous. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy ensimmäisen vaalin jälkeisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen jäseneksi ei voida valita henkilöä, joka on täyttänyt 70 vuotta. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa 4.4.2012 yhtiön hallitukseen valittiin Risto Anttonen, Jorma Eloranta, Suvi Hintsanen, Hannu Kasurinen ja Heikki Mairinoja.  

Tehtävät

Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä vastaa hallitus. Hallitus päättää asioista, joilla yhtiön toiminnan laajuus huomioon ottaen on huomattava merkitys yhtiön toiminnalle. Hallituksella on vuosittainen kokoussuunnitelma.

Hallituksen keskeiset tehtävät ovat:

  • päättää yhtiön konsernirakenteesta ja organisaatiosta
  • nimittää ja erottaa yhtiön toimitusjohtaja
  • päättää yhtiön toimitusjohtajan ja hänen välittömien alaistensa palkoista, palkkioista ja muista etuuksista
  • päättää yhtiön palkitsemis- ja kannustinjärjestelmästä
  • käsitellä ja hyväksyä tilinpäätökset, toimintakertomukset, tilinpäätöstiedotteet ja osavuosikatsaukset
  • seurata ja valvoa konsernin tuloskehitystä ja varmistaa johtamisjärjestelmän toiminta
  • hyväksyä yhtiötä koskevat toimintapolitiikat (rahoitus-, vakuutus- ja riskienhallintapolitiikat sekä hallinnointiperiaatteet)
  • päättää kiinteän omaisuuden hankinnasta ja luovutuksesta
  • päättää strategisesti ja taloudellisesti merkittävistä investoinneista, yritysostoista, -myynneistä tai -järjestelyistä
  • päättää luoton ottamisesta ja vakuuden antamisesta
  • käsitellä ja päättää strategiat ja toimintasuunnitelmat
  • laatia osinkopolitiikka ja vahvistaa yhtiön tavoitteet

Kokouskäytäntö

Hallitus kokoontuu etukäteisohjelmansa mukaisesti vähintään kahdeksan kertaa vuodessa. Tarvittaessa pidetään puhelinkokouksia. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtajan johdolla. Kokousten esittelijänä toimii pääsääntöisesti toimitusjohtaja. Hallituksen kokouksista pidetään pöytäkirjaa ja pöytäkirjanpitäjänä toimii talousjohtaja.

Vuonna 2011 hallitus piti 28 kokousta, joista yksi pidettiin liiketoimintayksikössä. Jäsenten keskimääräinen osallistumisprosentti oli 93.

Toiminnan arviointi

Hallitus arvioi toimintaansa ja työskentelytapojaan tekemällä vuotuisen itsearvioinnin.

Riippumattomuusarviointi

Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuuden vuonna 2011. Kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä. Hallituksen jäsenet ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista lukuun ottamatta Risto Anttosta, joka on toiminut Ahlstrom Oyj:n toimitusjohtajana ja varatoimitusjohtajana viimeisen kolmen vuoden aikana ennen hallituksen jäsenyyden alkamista.

Hallituksen valiokunnat

4.4.2012 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti perustaa osakkeenomistajista tai osakkeenomistajien edustajista koostuvan nimitystoimikunnan valmistelemaan hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten palkitsemista koskevia ehdotuksia seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Nimitystoimikuntaan valitaan kolme suurinta osakkeenomistajaa tai osakkeenomistajan edustajaa ja toimikuntaan kuuluu lisäksi asiantuntijajäsenenä hallituksen puheenjohtaja.

Asioiden valmistelua varten ei ole perustettu muita valiokuntia, koska yhtiön koon ja liiketoiminnan laajuuden ei ole katsottu edellyttävän hallituksen työskentelyn jakamista. Hallitus hoitaa tarkastusvaliokunnalle osoitetut tehtävät (hallinnointikoodin suositus 27).