Kestävän kehityksen muovipakkaus



Lisääntyneiden ympäristökeskustelujen ja -kampanjoiden seurauksena kiinnostus pakkauksia, niiden kierrätystä ja biohajoavia materiaaleja kohtaan on kasvanut suuresti. Huolimatta lukuisia toimenpiteistä ja aiheen kattavasta käsittelystä eri medioissa, monet kuluttajat ovat silti epävarmoja ja epätietoisia muovipakkausten hyödyistä verrattuna vaihtoehtoisiin pakkausmateriaaleihin.
Muovipakkausten todellinen arvo johtuu niiden ylivertaisista ominaisuuksista ja mahdollisuuksista suojata tuotteita niiden toimitusketjuissa minimiresursseilla. Kevyiden joustopakkausten lisääntyvä käyttö vähentää sekä kuljetusten painoa mahdollistaen tehokkaamman logistiikan että jätteiden määrää estämällä esimerkiksi tuotteiden pilaantumisen matkalla. Sekä kuljetukset että pilaantuneet elintarviketuotteet tuottavat hiilidioksidipäästöjä, jolloin pakkaus auttaa merkittävästi pienentämään näiden päästöjen määrää. Pakkaukset myös suojaavat elintarvikkeita esimerkiksi ulkoiselta lialta tai mikrobien leviämiseltä.
Biomateriaalien merkitys muoviperheen jäsenenä kasvaa koko ajan. Myös Suominen Joustopakkaukset hyödyntää näitä materiaaleja osana tuotevalikoimaansa. Meille biohajoavuus merkitsee eurooppalaisen EN13432-standardin mukaisen kompostoitavuuden täyttämistä.
Ostoskassien ilmastovaikutukset tutkittu
Viime aikoina ostoskassit ovat olleet paljon esillä keskusteluissa ja lehdistössä. Kansainvälisesti useissa maissa on otettu käyttöön tai harkittu ostoskassien täyskieltoa tai haittaverotusta. Suomen ympäristökeskuksen ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston tammikuussa 2009 julkaistun selvityksen perustella ostoskassien valmistuksen, käytön ja hävityksen kasvihuonekaasupäästöt eivät ole merkittäviä muun kulutuksen rinnalla.
Tutkimuksessa selvisi myös, että kierrätysmateriaalista valmistettu muovikassi on paras ostoskassivaihtoehto. Aiemmista tuloksista poiketen puuvillainen kestokassi ei ole paras kauppakassi, sillä puuvillan valmistuksessa tarvitaan paljon energiaa ja kasteluvettä, joiden tuotannossa aiheutuu runsaasti kasvihuonekaasupäästöjä. Biohajoava ostoskassi todettiin huonoimmaksi vaihtoehdoksi.
Lue lisää OPTIKASSI-tutkimuksesta.
